Il corso di italiano sul mare
Posted by admin on Hei 24, 2010
Purjehtiva kulinaarinen italiankurssimme on tuulta pitämässä Rosalan Nötholmenissa.
Italialaiset saivat Nauvossa ensimmäisenä yönä shokkihoitoa kun sijoitimme heidät folkkarin keulapiikkiin, koska huoltoaluksemme ei ollut vielä saapunut. Kukaan ei ollut aiemmin puhunut klaustrofobiasta…. Kukaan ei myöskään nukkunut. Seuraavana yönä tilanne ratkesi kun Castafiore saapui ja saimme lisää asiallisia nukkumatiloja. Syntyi ainakin tarinan aihetta…;-)
Nauvosta purjehdimme länsipuolelta Stenskäriin, saadaksemme tuntumaa vieraittemme purjehdusasenteeseen. He osoittautuivat kelpo gasteiksi.
Perillä meitä odottivat Agnethan minulle tiskin alle pyytämättä varaamat kalat, vaikka olimme jo saaneet viestiä, että kala on lopussa. Jälleennäkeminen oli taas iloinen! Kalaa on tullut heikosti ja vähäinen saalis myydään jo aamuvarhain. Päivitimme kuulumisia ja siirryimme “Tiinan terassille” iloiseen illanviettoon.
Ison kiven juuressa vietimme vielä seuraavankin päivän. Italialaiset arvostivat ansaitusti tuoretta ja maukasta kalaa, jota pakkasimme mukaankin reilusti. Myös perunat herättivät kulinaarista riemua: italiassa ei tällaisia saa!
Stenskäristä suuntasimme ihanalla tuulella Helsingholmeniin, jossa meille reilusti tehtiin tilaa laituriin. Saunaan emme tällä kerralla päässeet, joska joku kaupunkilaispösilö ei erottanut puhkipalanutta kiuasta kiukaasta, jonka hormi on hitusen irti. Isäntäväki osti turhaan uuden kiukaan ja puolentusinaa perhettä jäi ilman saunaa. Italo-osasto nautti kuitenkin täysin rinnoin rantaelämästä. Kuten tietysti mekin. Varsinkin kun naapuriksi sattui todella mukava Karibiat ja muut kiertänyt pariskunta.
Kovan tuulen varoilta purjehdimme suojaisaan Nötholmeniin Rosalaan.
Olemme aina nauraneet italialaisille, jotka elävät syödäkseen; milloin eivät syö, puhuvat ruoasta. Nyt on meidän vuoromme olla naurun kohteena: vieraamme väittävät, että olemme vielä pahempia ja syömme omituisina aikoina! Selitä siinä sitten, että meriturvallisuuden vuoksi veneessä on syötävä aina kun on tilaisuus eikä kiinteitä ruika-aikoja ole mahdollisuus noudattaa.
Täytyy kyllä sanoa, että italialaisvahvistettu pentteri on mahtava! Pastakokin tekeleet ovat suussa sulavia. Kun hänellä on vielä sommalierin koulutus, elämä täällä on melko makoisaa! Tänään söimme pasta carbonaraa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen moskan kanssa, joka Suomessa kantaa samaa nimeä! Toisella lautasella tarjosin mustikka-ankkaa ja auringonkukka-kukkakaalia; kahvi jauhettiin tietenkin kotikylän paahtimon pavuista ja jälkiruoaksi tulee vielä mustikkapiirakkaa jäätelön kera. Sääliksi käy valmismarinadi-grillimakkaraveneiliöitä.
Jatkamme tästä länteen, helle on tulossa takaisin. Italialaiset lähtevät tiistaina Helsinkiin, me jäämme merelle.
Ja itse kielenopiskelusta: viikko merellä italiaksi on kohentanut kiekitaitoamme kummasti. Kun meille tulee vielä elokuuksi italialialaisopiskelija, saattaa italiantaitomme olla kohtuullisella tasolla syksyllä! Toivosti vyötärökin on siihen mennessä vähän kaventunut…
Läksijäiset
Posted by admin on Hei 15, 2010
Tänä iltana vietämme läksiäisia Andrean niityllä: se on paikka, jossa maatöitä tekevät ovat levähtäneet, säilyttäneet työkalujaan ja tehdeet puita jne. Suurten puiden alla on pitkä pöytä, sen yllä himmeästi hohtavat valot. Kaksi tiilistä muurattua tulisijaa takaavat, että grillituli pysyy kuumana. Andrean on nähty tänään valmistavan lihavartaita valmiiksi, joten niitä me varmasti saamme illalliseksi. Oma panoksemme on lettutaikina, marjoja, hilloa ja kermavaahtoa. Lisäksi on vielä Val d’Aostasta tuomaamme ihanaa juustoa. Myös Anna saapuu Genovasta, joten iloinen joukkomme onkin koossa. En tiedä tuleeko paikalle muita vieraita.
En ole ehtinyt päivittämään blogia, koska olen päivittänyt lankakauppaamme. Nyt olen, kaikista vaikeuksista huolimatta, saanut kaikki uudet langat vietyä kauppaan, vain kuvat puuttuvat. Niitä en voi tietenkän laittaa ennenkuin langat ovat Suomessa.Kun lankalaatuja on kymmenkunta ja niissä jopa 15 väriä, olenkin saanut vähän askarrella. Nettiyhteys oli toivottoman hidas kunnes keksin ihmetellä asiaa suomalaiselle palveluntarjoajalle: tilanne korjaantuikin tosi äkkiä, jossain reitittimessä oli kuulemma jotain häikkää. Olin olettanut, että vika ilman muuta on mokkulayhteydessä, mutta kun kaikki muut sivut latautuivat tosi nopeasti, huomasin kysyä asiaa. 10+ pistettä Nettihotelli Internet Oy:lle, sain viidessä minuutissa vastauksen ja alta puolen tunnin ongelma oli korjattu!!!
Vilkaisin myös italialaisia lankanettikauppoja, joihin suhtaudun nyt hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Lankatehtaan Luca nimittäin sanoi, että vain hullu ostaa Italiassa jotain nettikaupasta, sillä täällä on paljon nettihuijareita. Olin nimittäin vähän hermostunut, koska meillä on yksinoikeus myydä Suomessa italaiasta tuomiamme lankoja ja löysin netistä yhden yrittäjän, joka myy lankoja lähes tukkuhinnalla. Eikä takuulla siis maksa veroja. Se taas on yleinen kansanhuvi täällä, mutta se ei ole varsinainen aiheeni.
Lankatehtaan asianajaja on kuulemma jo laitettu asialle, mutta Italiassa oikeuden käyminen on yhtä tuskaa. Tällä myyjällä ei ole oikeutta käyttää lankatehtaan logoa ja brändiä (joka meidänkin piti sopimuksesta huolimatta anoa kirjallisesti). Sinänsä epäterve kilpailu ei paljon haittaa, sillä kilon postipaketti halvimmallakin tavalla maksaa täältä Suomeen jopa 40 euroa. Kaikista lähettämistäni paketeista on lisäksi aika moni kadonnut taivaan tuuliin. Vieläkin harmittaa yhdet kauniit huovutetut tossut, jotka eivät koskaan tulleet perille. Paketti voi olla myös kaikista varotoimista huolimatta täysin riekaleina, vaikka olemme me saaneet tänne poronsarvet huonosti pakattuna, mutta täysin ehjinä. Kannattaa siis vakuuttaa paketti tai käyttää kuljetuspalvelua, Italian posti on eräänlainen vitsi, vaikka joskus se toimii ihan luvatusti (kuten nyt kun olin unohtanut tämän tietokoneen voimajohton hotelliin).
Mutta nyt soittelevat jo tuolta il pratolta, ovat unohtaneet voin. Minun pitää siis hankkiutua matkaan! Buna sera e buon’apetito!!!
Oh la laa!
Posted by admin on Hei 11, 2010
Eipä todellakaan tarvitse mennä kotikylään moittimaan baarin Paoloa, tämä hotelli (La Madonnina) on yli kaikkien odotustemme. Minisviitissämme on sydämen muotoinen punainen poreamme, parveke kiertää molemmin puolin, jopa kylpyhuoneessa on telkkari. Ehdimme paikalle juuri aperitiivien aikaan ja kohta pääsimme illallispöytään.
Illallisella saimme valita a la carte -listalta mitä halusimme, vaihtoehtoja oli kussakin ruokalajissa kymmenkunta. Mikä tehtävä! Minä otin vitello tonnatoa alkupalaksi, vuohenjuustoraviolia, ankkaa pääruoaksi, mutta jälkiruokaa en enää kyennyt. Eikä kukaan meistä. Ruoka oli aivan uskomattoman hyvää. Palvelusta puhumattakaan!
Sommalier onnitteli meitä itsenäisestä viinivalinnasta, ja halusi itsekin maistaa pullostamme, koska hän ei ollut maistanut Chardonneyta, jonka valitsimme. Se on voimakkaan keltaista, hunajantuoksuista, maultaan sanalla sanoen mielenkiintoista. Vahvaa, erikoista, hyvää. Aloin ymmärtää, mitä viinille tapahtuu sen vanhetessa. Viinuri (vähän tylsä ilmaisu tuon sommalierin jälkeen) toi myös maistettavaksemme muita viinejä (erehtyikö pitämään meitä jonkinlaisina asiantuntijoina vai onkohan täällä aina näin mieletön palvelu?). Toisena iltana hän kutsui meidät ihan viinikellariin valitsemaan ruokajuoman.
Naapurihotellin hieno keittiöpuutarha.
Aamulla vuoteesta näkyy Mont Blanc. Ei hullumpi näky. Eilen teimme pienen retken korkeuksiin, olimme yli 2000 metrissä, upeissa maisemissa. Kun myöhemmin kävimme keskustassa (joka on muutaman sadan metrin päässä), hämmästelimme sitä, että vastoin odotuksiamme hinnat olivat varsin kohtuulliset, aperitiivit kahdelta maksoivat 5-6 euroa yhteensä. Tämä on sentään ympärivuotinen turistikeskus. Nytkin hotellit ovat täynnä. Enkä ihmettele, paikka on todella kiva: täällä minä viihtyisin enemmänkin.
Cognen suosioon ei ole siis vaikuttunut traaginen tapahtuma, jota Italiassa on puitu vuosia: kolmivuotias lapsi löydettiin puukotettuna vuoteestaan, äiti vangittiin todennäköisin syin, mutta äiti kielsi kaiken aikaa syyllisyytensä. Hänen on kai jo vapautunut ja perheellä on edelleen täällä talo. Tällä ei todellakaan kannata kertoa, että on toimittaja ammatiltaan.
Tapasimme yllättäen myös naapurimme Rovegnosta. He olivat sattumoisin tulleet myös tänne tapaamaan ystäviään. Kuultuaan, että mekin olemme täällä, he tulivat tapaamaan meitä, koska muuten emme olisi tavanneet koko kesänä. He asuvat Tanskassa ja ovat juuri palanneet sieltä lomalle kotiinsa Liguriaan, eivätkä he ehdi tulla Rovegnoon ennen kuin me olemme lähteneet.
Me jatkamme matkaa Pré Saint Didlieriin, jossa on kuuluisa kylpylä. Illaksi pitäisi päästä Paolon Baariin katsomaan jalkapalloa. Sitä ennen käymme toki ostamassa paikallisia ihania viinejä ja juustoja kotiin vietäväksi.
Retkisuunnitelmia
Posted by admin on Hei 8, 2010
Parhaat ohjeet retkillemme olemme aina saaneet paikallisen baarin Paololta. Kun hän heiluttaa kättään vyötärön korkeudella sivusuuntaisesti kämmen alaspäin, siihen voi luottaa. Viimeksi kasvatimme vyötärönmittaa Toscanassa hänen neuvojensa vuoksi. Ruoka oli FANTASTISTA! Niinpä nytkin käännyimme hänen puoleensa ja neuvot tulivat heti.
Koska olemme matkalla Biellaan lankatehtaalle, päätimme tutustua Aostanlaaksoon. Laaksossa on kuuma, joten päätimme hakeutua korkeammalle. Varasimme sviitin Paolon ohjeiden mukaan hotelli La Madonninasta Cognesta, Val d’Aostasta. Tyttären ystävät suosittelivat lisäksi menemään kylpylä Terme di Pré Saint Didleriin, joka vaikuttaa todellakin tutustumisen arvoiselta paikalta.
Tästä taitaa tulla kivaa!
Veneemme on päässyt Nötöseen! Kansi kuulemma vuotaa, eikä ihme, sillä tiivisteet puuttuvat vielä. Sikafleksiä pitää muistaa ottaa mukaan kun suuntaamme Nauvoon täältä tultuamme. Se, että uusi luukkukin vuotaa, ottaa päähän, mutta kaipa senkin voi jotenkin fiksata. Ei näitä jaksa nyt murehtia. Sitäpaitsi, olen tilannut hellettä 
Poikanen skannasi laskuja sähköpostiini ja kirjanpitäjäkin muisti arvonlisäveron maksutiedoilla. Täytynee siis hoitaa vähän näitäkin asioita, joten ei tästä tämän enempää. Palataan, kun olemme Alpeilla!
Pulito é bello
Posted by admin on Hei 8, 2010
Koira ja tytär lähtivät kaupunkiin, minä tartuin harjaan ja moppiin, koirankarvat saivat kyytiä. Sillä välin Mies “soitteli meille vihanneksia”. En ole varma palkitsevatko naapurit meitä soitosta vihanneksilla vai tuovatko muuten vaan kaikenlaisia herkkuja, mutta selvästi he aktivoituvat ainakin, jos meille tulee vieraita. Kaapissa on tällä hetkellä Andrinon tuomia salaatteja ja Lina-rouvalta saatuja munia ja eilen tein Frozen Linat meille vadelmista ja mansikoista. Maut ovat jotain ihan muuta kuin kaupan tuotteissa.
Siivous- ja soittosession jälkeen pukeuduimme piazzalle katsomaan Espanja–Saksa-ottelua. Meillä kun ei ole (eikä meille tule) telkkaria. Minä otin mukaan sukankutimen, jossa oli Espanjan peliasun värit. Asettauduimme baarin terassille katsomaan ottelua, joka oli tavattoman tylsä. Siinä oli sukankutimesta iloa. Arkena täällä on vielä vain vähän väkeä, alkaahan varsinainen sesonki vasta elokuun alussa.
Ottelun jälkeen ihastelimme hetken tähtiä ja palasimme kotiin iltapalalle. Levitimme pöydälle kartat ja oppaat, suunnittelemme retkeä Aostanlaaksoon (Val d’Aosta), koska meillä on huomenna tapaaminen lankatehtaalla. Sieltä voisi palata Ranskaan koukaten kotiin, mutta katsotaan nyt mitä saamme aikaiseksi. Se riippuu vähän siitäkin, onko auto täynnä lankoja ja ottaako tytär oman auton.
Oikeastaan olin uhannut viedä Miehen Venetsiaan, jossa hän ei ole käynyt, mutta se retki tuntuu nyt vähän pitkältä, koska olemme täällä tavallista lyhyemmän ajan. Sitäpaitsi Venetsiassa on kuuma, sinne pitäisi päästä syksymmällä.
Opiskelimme vähän lisää purjehdussanoja, tänään teemme ehkä italia-suomi-italia -purjehdussanaston, vaikka turvallisinta olisi, jos italialaiset vieraamme oppisivat tärkeimmät purjehdusilmaisut suomeksi. Moni sana on kyllä samantapainen, koska ne lienevät lainasanoja englannista. Tai jotain. Fokka on fiocca, vantti on vang, puomi on boma…
Jos metsään haluat mennä nyt
Posted by admin on Hei 7, 2010
Jos täällä mielii herkkutatteja, olisi metsään päästävä varhain aamulla. Muuten käy, kuten meille eilen, että saaliina on tyhjä kori tai vain yksi kituinen herkkutatti ja yksi kanttarelli. Metsäretki oli kuitenkin mukava, leikki-ikäinen ja koira pinkoivat ympäriinsä, jälkimmäinen uupui niin, että lösähti paluumatkalla sadan metrin välein maahan makaamaan, kunnes keksi lähteä juoksemaan vuohien perään.
Heitimme ne kaksi sientä edellispäivän possun seuraksi ja saimme kuitenkin vähän metsän makua ruokaan.
Mutta eipä hätää, sillä naapurintäti tuli tuomaan meille ison kasan upeita tatteja, vadelmia ja viinimarjoja! Kun ihmettelimme upeita tatteja ja sitä, ettemme itse löytäneet kuin yhden tatin, vastauksena oli monimielinen “Beh…!” Emme ehkä saaneet aivan salattua iloamme siitä, että saamme syödä nämä herkut ihan perheen kesken, kun vieraat ehtivät jo lähteä.
Marjojen seuraksi haettiin jäätelöä uintireissulla ja puolet niistä vietiin vähän salaa Annalle ja Giannille (kylän ihmissuhteet ovat niin monimutkaisia ja oman saaristomme tapaan täynnä intriikkiä ja perintöriitoja, että yritämme pitää matalaa profiilia joissain asioissa, ettemme tule vahingossa sohineeksi kiehuvin kasoihin). Siellä kävimme läpi tulevan purjehdusreissun varusteet, Mies piirsi oikein kuvan varustelistasta. Tulipa taas opiskeltua vähän italiaakin, kun kertasimme eri asusteiden ja purjeveneen osien nimiä. Anna on lastentarhanopettajana hämmästyttävän kärsivällinen opettaja!
Kotiin piti kuitenkin kiiruhtaa: tytär odotteli vesi kielellä tattiateriaa. Valmistin venäläistä sienipaistosta Tatit Julienne, mutta vodkan jätimme juomatta vaikka venäläinen ei ikinä antaisi anteeksi moista etikettirikosta. Olipa puhtaita ja maukkaita tatteja!
Aterian jälkeen asettauduimme parvekkeelle. Tarkoituksena oli seurata Hollanti-Uruguay -matsia huonokuuloisten naapurinsetien televisioiden kautta, mutta taisivat olla Uruguayn kannattajia (tai työn uuvuttamia), koska he sulkivat televisiot Hollannin tehdessä kolmannen maalinsa. No, ehkä he ajattelivat, että ottelu on jo ratkaistu. Ja olihan se.
Pääsimme siis aikaisin nukkumaan. Se kostautuikin varhaisella heräämisellä: kollit ulvoivat ja koirat haukkuivat kello viiden maissa. Ikkunat ja ovet olivat auki, koska täällä on ollut kuumaa. Olisiko villisikalauma tai kauriit kävelleet kylällä kun meteli oli melkoinen. Minua ei aikainen aamuherätys haitannut, kahlasin 600 liuskaa tekstiä läpi yhtä projektia varten. Suurin osa siitä menee kaminaan, mutta joitain ideoita sentään sain.
Tämän ja huomisen päivän lepäilemme ja pesemme pyykkiä, perjantaina lähdemme lankatehtaalle ja mahdollisesti retkelle pohjoisempaan. Tytär aikoo pestä koiran nyt aamulla, voi olla, että hän tarvitsee apuani tuon kuorsaavan haisulin kiinnipitoon. Laiskaksi ja isoksi koiraksi se on nimittäin joissain tilanteissa yllättävän sukkela hauva.
(Kuvien puute selittyy sillä, että unohdin kameran muistikortin kotiin enkä ole saanut aikaiseksi ostaa uutta. Kännykkäkameran kuvat ovat niin surkeita, etten viitsi niitä tänne laittaa.)
Kuinka possu paistetaan
Posted by admin on Hei 6, 2010
Eilen oli kummallisen kostea ja kuuma päivä. Kuumaa täällä voi olla, mutta saunankosteaa kuumuutta en muistakaan ennen kokeneeni. Päivittäiset ukkoset yleensä raikastavat päivän ja eilenkin ropsahti hieman, mutta ei riittävästi.
Tyttären ystäväperhe saapui kahden lapsensa kanssa vierailulle ja panin possun uuniin. Ryhtyessämme syömään Fransesco totesi kuitenkin possun kaipaavan vielä paistamista, vaikka minusta se oli juuri parhaimmillaan. Näistä asioista ei kuitenkaan kannata italialaisten kanssa kinata, eikä varsinkaan ammattikokin. Possu pantiin siis palasiksi ja työnnettiin takaisin uuniin hetkeksi. Ja kylläpä siitä tulikin hyvää!
Naapuritkin panivat merkille, että meillä on vieraita: siispä toinen kiikutti salaattia ja toinen toi mansikoita. Alakerran vanha setäkin sai ohjelmaa, kun leikki-ikäinen “siivosi” parvekettamme ja sotkua korjattiin sitten alakerran parvekkeelta ja pihalta.
Ateria kesti odotteluineen kolmisen tuntia ja sen jälkeen kellahdin vilvoittelemaan vuoteelle kirjan kanssa. Oli puhdas nautinto päästä illalla vilpoisaan jokeen uimaan! Jokivesi on ainakin 23-asteista, juuri sopivan lämmintä, mutta edelleen virkistävää.
Illalla Fra teki tomaattipastaa, johon hän laittoin possun paistolientä, se oli ehkä paras pasta-ateria, jota olen syönyt. Ateria meni vähän myöhäiseksi, mutta ehdimme vielä piazzalle näyttäytymään, yleisöä ei tosin enää juuri ollut.
Tänään olisi tarkoitus käydä hakemassa muutama tatti metsästä, mutta sienikaverit kuorsaavat (koiraa myöten) tuolla ja naapurit lienevät jo metsässä poimimassa niitä tatteja. Minulla on kyllä kaapissa kuivattuja suppilovahveroita, joihin voimme turvautua elleivät nuo ala heräillä.
Perinteiset
Posted by admin on Hei 5, 2010
Illallistimme Annan syntymäpäivän kunniaksi Annan ja Giannin pihalla. Kiva päätös lämpimälle päivälle, kun puutarhassa oli vielä helteen tuntu. Ruoka oli yksinkertaista ja ihanaa, onhan jo bruschetta herkullista, kun se on tehty hyvistä ja makeista tomaateista. Leipien seurana oli yksinkertaista papusalaattia, salamia, coppaa sekä juustoa ja hedelmiä, joiden jälkeen nautittiin pastaa, jossa oli bietolaa ja yrttejä. Näiden jälkeen pöytään nostettiin Italian Ihme: frittata, joka on ohut, mehevä ja maittava munakas. Hyvistä raaka-aineista syntyy erinomaista ruokaa! Ateria viimeisteltiin hedelmillä ja paikallisen konditorian tuulihatuilla, joiden seurana nautittiin makeahkoa kuohuviiniä.
Naapurin Andea kertoi edessä olevasta muutostaan: hän pääsee taloonsa, joka on ollut vuokralla. Puhuttiin ikuisuusaiheen, verojen, ohella myös suuresta poliittisesta kiistanaiheesta: vedestä. Ystäviemme mielestä vesi kuuluu kaikille, eikä sitä pidä yksityistää. Voin hyvin kuvitella, mitä Trebbia-joen alistaminen yksityiselle ahneudelle voisi merkitä, kun se on jo nyt riippuvainen läheisestä tekojärvestä, josta tulee genovalaisten juomavesi. Vettä lasketaan kuitenkin jokeen sen verran, että joki vielä elää ja palvelee monenlaisia tarpeita. Hyvä vesi on suuri ylpeyden aihe täällä ja sen riittävyys hyvin tärkeä asia.
Täällä ei muuten juuri näe uima-altaita, joita tuntuu Suomessakin, tuhansien järvien maassa, olevan melkein joka pihalla. Vähintäänkin joku kylpytynnyri. Liekö syynä niiden vaatiman sähkön kalleus vai ligurialaisten kuuluisa saituus, mutta hyvä niin. Toinen asia, jota ihmettelen on aurinkoenergian heikko käyttö. Täällä riittäisi aurinkoa kesälomalaisten energiantarpeiden tyydyttämiseksi, mutta aurinkosähköjärjestelmä on edelleen suuri harvinaisuus. Jopa pimeässä Suomessa aurinkoenergiaa hyödynnetään varsinkin kesämökeillä runsaasti. Äkkiä en edes muista sellaista ystäväperheen mökkiä, jossa ei vähintään jääkaappi ja televisio toimisi aurinkoenergialla.
Aamu valkenee täällä hieman utuisena, Mies ja koira kuorsaavat duettona. Minä alan valmistella ateriaa vieraaksi tulevalle perheelle. Tungin eilen pikkuporsaan korviin ja vatsaonteloon valkosipuli-yrttivoita, nyt se pitäisi paistaa ennenkuin tulee liian kuuma pahkuttaa uunia.
Aperitiivit
Posted by admin on Hei 4, 2010
Aperitiivien nauttiminen yhdessä ystävien kanssa on minusta kiva tapa. Kun Anna oli väsynyt eikä jaksanut illallistaa, hän kutsui meidät aperitiiveille. Mukaan tuli myös ystäväperhe kolmivuotiaan poikansa kanssa. Aperitiivin ei tarvitse olla alkoholipitoinen, alkoholittomiakin cocktaileja on runsas valikoima, eikä kukaan kiinnitä mitään huomiota niiden nauttimiseen. Suomessahan saat heti palautetta: “no, ota nyt säkin kunnon drinkki!”
Juomien lomassa juttelimme tulevasta purjehdusreissustamme. Ystäviämme ei (vielä) meri pelota, mutta vessan ja suihkun puute tuntui hirvittävän Lohdutimme heitä, että veneessämme on kyllä biokäymälä, emmekä aio purjehtia niin pitkiä matkoja etteivätkö asiat hoituisi maissakin. Peseytyminen taas hoituu saunassa tai meressä, he eivät taida myöskään tietää, että merivesi ei ole niin suolaista Itämeressä kuin Välimeressä. Kai meidän on se biovessa tutkittava vihdoinkin ja laitettava käyttökuntoon ihan muodon vuoksi. Emme ole koskaan tarvinneet sitä. On ehkä aika hankkia myös retkeilijän musta suihkupussi, jossa vesi lämpenee päivän aikana ja takaa lämpimän suihkun yhdelle.
En tiedä, mitä ne täällä syöttävät lapsille, mutta jo kolmivuotias osaa istua kauniisti aperitiiveilla ja jutella pöydässä omaa mehuaan siemaillen ja oliiveja napostellen. Toisaalta kun lapsia ja heidän vanhempiaan tarkastelee, lapset ovat eräänlaisen turvaistamisen kohteena kaiken aikaa: heidän tarpeistaan huolehditaan ja niitä ennakoidaan niin, ettei kriisejä synny. Enkä ole koskaan nähnyt kenenkään lyövän lastaan tai ärjyvän heille.
Juomien seuraksi pöytään kannetaan pizzan paloja, piirakoita, pähkinöitä, pieniä oliiveja, maissilastuja ja chilitomaattikastiketta jne. Pieniä kinkkuleipiä, joissa on oliivimajoneesia… Niiden jälkeen voisi vaikka vannoa, ettei tarvitse enää ruokaa, mutta vartin päästä on kamala nälkä.
Olemme myös oppineet, että mikäli haluaa itse maksaa juomansa, on paras olla nopea ja käydä vaivihkaa hoitamassa koko pöydän lasku sillä muuten joutuu käsirysyyn, jossa olemme aina tuomittuja häviämään. Baarimestari ei suostu ottamaan maksua meiltä, jos joku paikallinen yrittää maksaa. Eilen olimme kuitenkin riittävän nopeita ja ensimmäistä kertaa ehdimme maksaa laskun.
Aperitiivien päättyessä toivotetaan Buon’ apetito! Tätä tervehdystä ei muuten opetettu italiantunneilla, vaikka se on yhtä tärkeä kuin muutkin tervehdykset. Me suuntasimme aperitiivien jälkeen alempana olevaan Isolan kylään pizzalle. Pizzojen jälkeen nautimme erinomaiset kahvit, tietenkin Caffé Isolaa, ja olihan sen seurana otettava pienet grapat. Kahvinpaahtajat olivat toisaalla, ehkä tapaamme heidät ensi viikolla, kun on kyläjuhlat. Sikäli kun emme itse ole pohjoisemmassa, olemme suunnitelleet retkeä lähelle Itävallan rajaa.
Kotiin tulimme niittyjen välissä olevaa polkua, jonka valaisivat tulikärpäset. Siellä saa tietenkin varoa villisikoja, mutta en ole niitä koskaan polulla nähnyt. Onneksi. Tulikärpäset ja tähtikirkas taivas ovat kuitenkin sen väärttejä, että villisikojakin voi vähän uhmata. Oman kylän baarissa tapasimme vielä lihakauppiaan, jonka kanssa vaihdoimme kuulumiset.
Markkinat
Posted by admin on Hei 3, 2010
Meille sattuikin hyvä onni, sillä Bobbiossa oli markkinat. Tarjolla oli kaikkea mahdollista alusvaatteista zetoriin, löysin myös kaipaamani virkkuukoukun, sekä salvian ja timjamintaimet. Mies osti tietenkin paikallisen viininvalmistajan viiniä, jolle me muut nyrpistelemme nenäämme. Mutta tämä on jo perinne, mutta jos viini maksaa alle kolme euroa pullo, ei sen laatu kovin kaksinen voi ollakaan.
Ostimme myös coppaa eli ilmakuivattua sianniskaa sekä herkullista juustoa. Juuston seuraksi ostin ihanan kypsiä päärynöitä vihanneskauppiaalta, jolta sain torut hedelmien koskettelemisesta: olisihan se pitänyt muistaa, ettei sitä saa tehdä. Aloin ymmärtää, miksi juuri sillä kojulla oli pitkä jono: kauppias poisti kaikki vähänkin epäilyttävät hedelmät joukosta ja pyöristi summat nätisti alaspäin.
Kotimatkalla virkistyimme uimalla Trebbia-joessa. Kotikylällä oli ambulanssi tien tukkeena, odottaessamme sen matkaanpääsyä tapasimme myös vihdoin tänne tulleen Annan ja sovimme aperitiiveista tänäiltana. Huomenna juhlimme hänen syntymäpäiväänsä heidän puutarhassaan.
Istutuin salvian ja timjamin, joka olikin sen sitruunantuoksuinen serkku, jonka nimeä en nyt muista. Sitruunatimjami varmaan. Sitä kasvaa luonnonvaraisenakin tuossa Isolan kylään johtavan polun varrella. Maata kaiaessani panin auton avaimet muurille, etten pudottaisi niitä puskaan. Kun sitten juttelin naapurin kaksostytön (2,5 v.) kanssa; kerroin hänelle että olen itsekin kaksonen ja minulla on kaksoisveli maassa, jossa asuu joulupukki, unohdin ne avaimet siihen muurille. Päivänokosten jälkeen kaksosten äiti, lihakauppiaan vaimo, palauttikin talteen nostetut avaimet minulle. Niitä hakiessa kastelin samalla yrtit ja huomasin, että parvekkeelta pihalle siirtämissäni mintturuukuissakin on vihreitä sirkkalehtiä. Toivon, että ne ovat mintunlehtiä eivätkä rikkaruohoja.Täällä kaikki kasvaa nopeasti.