Mökkihöperön peurapata
Olin maannut kotona viikon noidannuolen takia, istuminen oli mahdotonta. Loppuviikosta alkoi jo liikkuminen sujua, mutta mökkihöperyys oli vakava uhka. Päätin kutsua ystävät syömään ja valmistaa peurapataa, olihan pakastimessa peuraa vielä jäljellä.
Kun panin isoa, tyhjänäkin ainakin kolme kiloa painavaa Wärtsilän pataa uudelleen ruskistamisen jälkeen uuniin, en tietenkään muistanut varoa selkääni. Kuului kaamea ääni, minä putosin ihan säikähdyksestä istumaan lattialle, mutta onneksi tulikuuma pata sentään oli jo tukevasti uunin ritilällä (jossa ihme kyllä on joku turvajärjestely, ettei se keikauta pataaa jaloille). Olin ihan varma, että nyt pullautin tyhmyyttäni vielä välilevynkin ulos, mutta kas, nousin seisomaan ja entinenkin selkäkipu oli kadonnut (tosin vain hetkeksi, ehkä säikähdys sai adrenaaliinin puuduttamaan kivun)! En voinut muuta kuin nauraa. Siitä padan nimi kuitenkin.
Päädyin heittämään pataan peuranpalat (lapaa, kylkeä, potkaa, niskaa) sellaisenaan (ruskistamatta) luineen, päällimmäiseksi lampaan niskaa ja kylkeä. Peuran ja lampaan suhde siis noin 4:1.
Lihapalojen väleihin asettelin lohkottua kuorimatonta porkkanaa (kuori on tärkeä maun kannalta!), nelisen sipulia, kourallisen kuivattuja tatteja liotusvesineen (muutkin metsäsienet toki kelpaavat, mutta tatit…) kahdeksan valkosipulinkynttä veitsen lappeella lyötynä (kuorittuina) ja tukevan rosmariininoksan.
Panin lihat avoimessa padassa 275 asteeseen ja paistoin kunnes päällimmäiset (lampaan)lihat olivat ruskistuneet, jolloin nakkasin seuraksi suolaa ja puoli litraa englantilaista hunajaolutta sekä yhden pintin stouttia. Maustoin suolalla. Kansi kiinni ja uunin lämpö 150 asteeseen. Kolmen tunnin päästä pata pöytään keitettyjen perunoiden, mustapippurin, voin ja puolukkasurvoksen kera.
Hienostuneemman version voit tehdä nostamalla lihat liemestä, poistamalla niistä kalvot ja luuta, leikkelemällä ne annospaloiksi ja tarjoamalla siivilöidystä ja kokoon keitetystä liemestä suurustetun kasteikkeen kera. Huom. ole varovainen maustamisen kanssa, ettet tule peittäneeksi ihanaa hunajanmakua.