«
»


Jumppakärpänen

Posted by admin on Hel 1, 2010

Olin sitten eilen ensimmäistä kertaa Bodybalance-jumpassa. Onneksi merisiskot olivat purjehduskauden päättäjäisleirillä1 vihkineet hieman minua näiden jooga- ja pilatesvääntöjen saloihin, muuten olisin ollut pihalla kuin lumiukko niistä liikkeistä. Laahasin silti vähän perässä. En minä ehdi tajuta, mitä pitäisi tehdä ellei selitetä suurinpiirtein kädestä (tai tässä tapauksessa jalasta)pitäen, mikä liikkeen tavoitteena on, ja näytetä mieluiten pariinkin kertaan kuinka se tehdään. Siksi yritykseni osallistua ryhmäliikuntaan ovatkin aina jääneet yhteen kertaan.  Enkä usko olevani ainoa oppija, jonka pitää ensin tietää miksi jotain tehdään, kuten tehdään (vrt. auton kytkimen käyttö). Tässä olisi kehittämisen paikka naisliikuntayrittäjälle!

Ei ollut kovin hyvä idea leipoa ennen jumppaa ihanan sokerisia ja rasvaisia korvapuusteja, rahkapiirakkaa ja perunarieskasia.  No, leipominen ei ehkä ollut se synti, vaan niiden syöminen. En ollutkaan leiponut korvapuusteja ainakaan kymmeneen vuoteen, saati rahkapiirakkaa, joten ehkä minuun iski jonkinlainen kalorinkadotuspaniikki.

Niin mukavaa jumppa kuitenkin oli, että aion mennä tänään sinne uudelleen. Sain kahden viikon ilmaisen kokeilujakson, yritän tehdä sinä aikana itsestäni riippuvaisen. Sisko kehotti tuolla kommenteissa hankkimaan hyvät salivarusteet, nyt olin vanhoissa trikoissa ja T-paidassa. Huomasin kyllä, että tekstiileillä on merkitystä: paita hiersi ikävästi ja pöksyt valahtivat vyötäröltä. Lupaan itselleni, että jos jumppaan 5 kertaa viikossa tämän kahden viikon aikana, saan palkinnoksi ihqut salivaatteet, mutta stringejä en ehkä hanki ;-)

NOOTIT:
  1. Mistä mies kysyikin totaalisen yllättyneenä, luultuaan kai, että kallistelimme vain viinilaseja: “Mitä, ihanko te jumppasitte sillä saarireissulla!?” []

3 Comments »

Sisko Oslosta:

Huir = karata, paeta!

helmikuu 1st, 2010 | 14.07
Sisko Oslosta:

Jaa, eihän tuo olekaan italiaa vaan espanjaa, voinpa sitten kääntää koko jutun:
- Ensimmäinen tuntisi! Katsotaanpaas, kulta, ymmärrämmekö toisiamme: Haluatko laihtua, parantaa kestävyyttä vai kiinteytyä?
- Juosta karkuun.

helmikuu 1st, 2010 | 14.22
Miia:

Onnittelut jumppasalille pääsystä! Voikun jäisit koukkuun, voitaisiin jumppailla yhdessä :) Kertaus on opintojen äiti, ei kukaan opi liikkeitä yhdellä tunnilla, jos laji ei ole entuudesta tuttu. Seuraavalla kerralla se sujuu jo paremmin. Hyvä, ettet lannistunut ekasta kerrasta. Huom! jo liikkeet osaaville ei muuten ole yhtään mukavaa, jos tunnista menee leijonanosa ensikertalaisten perehdyttämiseen jalasta pitäen. Hiki kuivuu, tulee kylmä ja kunto rapistuu. E.m. syystä en enää voi osallistua oman salini pilates-tunneille. Murr!

Olen varma, että kaikki voivat löytää itselleen mieluisan ja sopivan kuntoilumuodon, jos vaan hermo kestää kokeilla eri lajeja. Niitä on nykyään aivan tajuttomasti! Itse olen ollut vesijumppa-addikti jo reilun vuoden, vaikka ennen lajin kokeilemista pidin sitä jonain tehottomana mummojumppana. Tänä talvena on pistänyt zumba-kärpänen. Zumba on aivan mahtavaa! Kokeilepa sitä, jos se kuuluu salisi tarjontaan. Hiki lentää, nauru raikaa ja sykkeet ovat korkealla ja tämä kaikki tanssimalla lattareita ihanan musiikin tahdissa. Tällaista sen olla pitää :) Suosittelen!

helmikuu 1st, 2010 | 16.12
Leave a Reply

Comment

Comment Spam Protection by WP-SpamFree

Powered By Wordpress - Theme Provided By Wordpress Theme - Auto Loan Quote