Pulito é bello
Posted by admin on Hei 8, 2010
Koira ja tytär lähtivät kaupunkiin, minä tartuin harjaan ja moppiin, koirankarvat saivat kyytiä. Sillä välin Mies “soitteli meille vihanneksia”. En ole varma palkitsevatko naapurit meitä soitosta vihanneksilla vai tuovatko muuten vaan kaikenlaisia herkkuja, mutta selvästi he aktivoituvat ainakin, jos meille tulee vieraita. Kaapissa on tällä hetkellä Andrinon tuomia salaatteja ja Lina-rouvalta saatuja munia ja eilen tein Frozen Linat meille vadelmista ja mansikoista. Maut ovat jotain ihan muuta kuin kaupan tuotteissa.
Siivous- ja soittosession jälkeen pukeuduimme piazzalle katsomaan Espanja–Saksa-ottelua. Meillä kun ei ole (eikä meille tule) telkkaria. Minä otin mukaan sukankutimen, jossa oli Espanjan peliasun värit. Asettauduimme baarin terassille katsomaan ottelua, joka oli tavattoman tylsä. Siinä oli sukankutimesta iloa. Arkena täällä on vielä vain vähän väkeä, alkaahan varsinainen sesonki vasta elokuun alussa.
Ottelun jälkeen ihastelimme hetken tähtiä ja palasimme kotiin iltapalalle. Levitimme pöydälle kartat ja oppaat, suunnittelemme retkeä Aostanlaaksoon (Val d’Aosta), koska meillä on huomenna tapaaminen lankatehtaalla. Sieltä voisi palata Ranskaan koukaten kotiin, mutta katsotaan nyt mitä saamme aikaiseksi. Se riippuu vähän siitäkin, onko auto täynnä lankoja ja ottaako tytär oman auton.
Oikeastaan olin uhannut viedä Miehen Venetsiaan, jossa hän ei ole käynyt, mutta se retki tuntuu nyt vähän pitkältä, koska olemme täällä tavallista lyhyemmän ajan. Sitäpaitsi Venetsiassa on kuuma, sinne pitäisi päästä syksymmällä.
Opiskelimme vähän lisää purjehdussanoja, tänään teemme ehkä italia-suomi-italia -purjehdussanaston, vaikka turvallisinta olisi, jos italialaiset vieraamme oppisivat tärkeimmät purjehdusilmaisut suomeksi. Moni sana on kyllä samantapainen, koska ne lienevät lainasanoja englannista. Tai jotain. Fokka on fiocca, vantti on vang, puomi on boma…