Reunion, rapuja, muinaistulet
Posted by admin on Elo 30, 2010
Perinteeksi tekeytyvä elokuinen viikonloppu Högsårassa on takana. Viime vuonna olimme siellä häissä, nyt viettämässä nuorenparin toista hääpäivää. Samaan viikonloppuun osui myös saaren oma juhla muinaistulineen ja rapuineen. Mikäs sen hauskempaa, pääsin oman miehen kanssa tanssimaankin, koska paikalla oli oikein tanssiorkesteri.
Majoituimme jälleen pensionaatissa Uffen vieraina. Lauantaina juhlimme vierasvenesataman Rumpanissa, tarjolla oli ihania ruokia ja ennen kaikkea loistavaa seuraa sekä laiturimusiikkia. Illalla sitten olivat ne kylän rapujuhlat, jonne jotkut taisivat unohtua pidemmäksikin aikaa elleivät juuttuneet grillin ääreen nuorenparin pihaan. Oli nimittäin melko väsähtänyttä väkeä aamupalalla. No, toiset eivät taineet ehtiä aamupalallekaan, ainakaan Uffea ei näkynyt missään. Panin sitten aamiaisen tarjolle. Kyläläiset ottivat varsin vakavasti juhlansa: kylätie oli hiljainen vielä puoleta päivin. En tiedä, olisiko pitänyt olla erityisen huolestunut siitä, että Uffea ei näkynyt edes ottamassa vastaan majoitusmaksuja. (Uffe, jätin rahat siihen kirjahyllyn etureunaan, ellei nuoriso huomannut kertoa!)
Oli ihanaa nähdä kaikki häistä tutut ihmiset, Tryggveä, Lelleä, Jennyä ja Andersia unohtamatta. Luultavasti opin ensi vuonna kolmannenkin polven etunimet.
Kotiin ajelimme lounaan jälkeen kaikessa rauhassa Tammisaarena ja Fagervikin kautta kiertäen. Skannailin sieniä tienvieristä, mutten mennyt metsään, koska Mies alkoi pärskiä sen kuuloisesti, että flunssa on nyt siirtynyt häneen.
Kiva viikonloppu, kiitos kultsipuppeleille ja muille syyllisille!
Hurjaa menoa!
Posted by admin on Elo 24, 2010
Oltiin Merisiskojen kanssa Helsinki-Tallinna Racessa. Meno oli vauhdikasta ja paransimme viime vuotista aikaa mahtavasti, mutta tulimme diskatuiksi kun tytöt eivät uskoneet navigaattoria (= minua) maalilinjan sijainnin suhteen. Mentiin sitten lopuksi poiju väärältä puolelta, joten se siitä. Kisaan mentiin kuitenkin opiskelemaan purjehdustaitoja ja niitähän opittiin.
Paluumatkalla oli hurja aallokko, tuultakin kuulemma puuskissa noin 20 metriä sekunnissa. Saimme pari aaltoa veneeseen sisään ja matka meni melko märkänä, mutta kotiin päästiin ehjinä, muutamaa esinettä tosin köyhempinä. Kaikki menee mereen, joka ei ole kunnolla kannelle sidottu.
Tallinnassa tapasimme paljon kavereita, eteläisen pursiseuran miehet kävivät kylässä ja me heillä, tavattiin muutama Naispurjehtijakin, syötiin hyvin Museumissa, vaikka paikan palvelu oli onnetonta. Tällä kerralla emme ehtineet pedikyyriin tai manikyyriin, mutta rypyt sileni – vähäiset yöunet ja kohtuullinen määrä kuohuviiniä pyöristävät kasvoja kummasti.
Lisää kisakokemuksista saanee lukea sittemmin kiiltäväkantisista lehdistä.
Naisten vähäisyys purjehduskilpailuissa on valitettavaa, samoin se että kisajärjestäjät kehtaavat ottaa ohjelmaan “eroottista tanssia”. En ymmärrä myöskään sitä, että kaikki kisaan osallistuneet naiset kukitetaan, kaunis ele, mutta osallistujan sukupuoli ei voi olla mikään erityinen peruste, vaan palkinnot, jos niitä halutaan antaa, pitäisi antaa asiallisin perustein.
Toivosti tulevina vuosina järjestäjät tiedostavat paremmin tilanteen ja tekevät kisaan osallistumisen houkuttelevammaksi 100 % naisistoille. Naisistojen houkutteleminen ja palkitseminen on perusteltua, koska naisten purjehdustaitojen lisääminen ja kisa-aktiivisuus tasa-arvoistaa harrastusta sekä lisää meriturvallisuutta. Nythän on tilanne usein niin, että purjehtivissa perheissä nainen ei välttämättä kykene edes hallitsemaan venettä.
Tässä vielä Jorma Rautapään ottama kuva meikäläisestä Viaporin Tuopissa. Naisistomme. Ihana Paula.
Adressia väsäämään
Posted by admin on Elo 17, 2010
Viaporin Tuoppi on ollut kesän odotettu puuvenetapahtuma. Kisa, jossa pahimmankin ryppyotsan kurtut oikenevat. Suomenlinnan kierto, nykyisin purjehdus sen ympärillä, on otettu huumorimielellä ja pienenä ponnistuksena ennen Suomenlinnan Pursiseuran rannassa pidettyjä kivoja juhlia, jonne puuveneilijät kokoontuvat tapaamaan toisiaan. Kilpailu on todella mukava tapahtuma, ja sen järjestävät Suomenlinnan pursiseuralaiset suurin vapaaehtoisponnistuksin. Sille pitäisi oikeastaan antaa valtion tukea, koska se on yksi tärkeimmistä puuveneperinteen tukijaloista.
Minä olen aina ajatellut, että siellä ei pitäisi oikeastaan ottaa ollenkaan protesteja vastaan, koska tasoituksetkin ovat vaikuttaneet jokseenkin hatusta vedetyltä ja tulosluettelo on herättänyt naurukohtauksia. Kerrankin yksi keskeyttänyt (ja koneella satamaan palannut) kaveri sijoittui luokkansa kärkipäähän. Olen ehdottanut joskus kaveripiirissä, että protestin jättäneet pitäisi aina diskata suoralta kädeltä ja protestit jättää käsittelemättä. Protestoijat voisi vielä poistaa kisa-alueelta.
Tänä vuonna meidän edelle sijoittui kaverit, jotka kilpailivat luokassamme kisoissa kielletyllä genoalla, spinnuhyvitystä ei näköjään tehty ja protestien jättö oli tehty ilmeisen vaikeaksi. Meillä olisi ollut aihetta protestiin, vakuutusyhtiön vaatimuksesta, mutta emme löytäneet kisavirkailijoita ja näin myöhästyimme viisi minuuttia protestiajan päättymisestä. Joku tosin väitti, että kymmenen minuuttia meidän yrityksemme jälkeenkin olisi vielä jätetty protesti, mutta se voi olla näitä tuoppitarinoita.
Meille aihetta protestointiin antoi törmäys. Tulimme styyran halssilla (tuuli veneen oikealla puolella) viimeiselle kääntöpoijulle kun edessämme ollut sunnuntaipurjehtija päätti kääntää veneensä eteemme. Kiljuimme neljän naisen voimin huomiota, mutta veneen peräsimessä ollut neiti ei räpyttänyt silmäänsäkään, saati kääntänyt venettään edestämme. Kun lopulta tajusimme, että hän ei todellakaan aiokaan kääntää, teimme mitä kykenimme ja lopulta veneemme selvisivät törmäyksestä suhteellisen pienin vaurioin.
Eniten kuitenin hämmästyin kipparin asenteesta. Oletin, että päästyämme rantaan hän olisi tullut heti selvittämään veneemme vahinkoja ja keskustelemaan, miten asiassa edetään. Näinhän herrasmies tai Naispurjehtija toimisi. Miestä ei näkynyt. Minä kävin sitten selvittämässä, kuka hän on ja menin kysymään, miten he sillä tavalla päälle pyrkivät.
Peräsimessä ollut neiti kertoi olleensa aivan paniikissa, eikä tiennyt mihin päin olisi pinnaa kääntänyt. Isäkippari (?) sen sijaan antoi varsinaisen meriselityksen, jonka pointtina oli se, että me olimme törmäykseen syyllisiä ja varmemmaksi vakuudeksi hän oli keksinyt purjehduskilpailusäännöistä “kahden veneenmitan -säännön”, jolla ei, sivumennen sanoen, ole mitään tekemistä tällaisen tilanteen kanssa, siksi toisekseen kyse on nykyisin kolmen veneenmitan -säännöstä. Minä totesin, että ellei kippari ole paremmin kartalla kisasääntöjen kanssa, hänen kanssaan on turha keskustella ja sanoin vain, että tuollainen sääntö on minulle tuntematon, enkä jatka aiheesta tässä enempää. Ellei mies ole herrasmiespurjehtija, hän ei ole. Ehkä ohjaajatoverimme teki hätäisiä johtopäätöksiä venekuntamme höyhenin somistetusta ulkoasusta ja oletti, että meille menisi läpi mikä tahansta uskottavalta kuulostava sääntösitaatti.
Miehen kisa- ja tuomarointikokemusta omaavat seuratoverit selittivät minulle myöhemmin juurta jaksain nämä säännöt, eikä niissä ollut mitään epäselvää. Me teimme mitä säännöt edellyttävät: yritimme estää törmäyksen ja olimme muutenkin oikeassa. Samaa sanoivat myös törmäyksen nähneet venekunnat.
Sattuhan näitä. Nyt vahingot jäivät suhteellisen pieniksi, isoiksi ne tulisivat vasta, jos asiasta ruvettaisiin riitelemään. Toivottavasti ei, sillä meillä on muutakin, vakavampaa, valittamista. Merisotakoulun perinteinen yhteissaunominen oli lopetettu, saunaan sijoitettu joku pahuksen saunavääpeli häätämään miesten saunaan pyrkivät naiset pois ja naiset tungettu pieneen sähkösaunaan syrjemmälle. Juuri tällaisilla keinoilla saadaan latistettua kisatunnelmat. Merisiskot aikovat lähestyä maan korkeinta sotilasjohtoa tilanteen korjaamiseksi entiselle tolalleen. Olisipa kenraaliluutnantti Aimo Pajunen vielä puolustusministeriön kansliapäällikkö niin asia järjestyisi varmaan piipahduksella Kosmoksessa!
Mutta Merisiskojen kisatunnelmaahan tämä ei juuri latistanut. Meillä oli entinen meno, kuplajuomaa ja ruokaa, paatti täynnä väkeä. Ensi viikonloppuna lähdemme Helsinki-Tallinna -yöpurjehduskilpailuun, jota varten tänään kokoonnumme. Keskustelemaan tietenkin siitä, mitä viinejä otamme mukaan. Hiio hoi!
Laivallinen hyviä ihmisiä
Posted by admin on Elo 11, 2010
Ystävämme tulivat järkiinsä ja päättivät avoliittonsa avioliittoon. Olen natkuttanut asiasta siitä alkaen, kun he ostivat yhteisen talon.
Avioliitto on varsinkin eron tullessa tai puolison kuollessa hyvin halpa ja käytännöllinen sopimus. Eliniän kasvaessa ihmiset solmivat yhä uusia suhteita, hankkivat yhteistä omaisuutta ja hämmästyttävän usein tekevät lapsiakin solmimatta tätä järkevää, heikompaa osapuolta suojaavaa sopimusta. Varsinkin kuusikymppisenä solmituissa suhteissa tahtovat virallistamiset unohtua – ajattelevat ehkä, että lempi aikuisiässä on noloa tai pelkäävät lasten (ja lastenlasten) reaktioita?
Missä tahansa on koolla kolmisenkymmentä yli 45-vuotiasta naista, joukossa on yleensä vähintään yksi avopuolisonsa mukana asuntonsa ja veneensä tai mökkinsä menettänyt. Omaisuutta ei kirjattu yhteiseksi ja ennen niin mukavat elämänkumppanin aikuiset lapset muuttuivat yhdessä yössä ventovieraiksi vihollisiksi. He saattavat kärsiä totaalisesta dementiasta sen suhteen, mitä edesmennyt puoliso on toivonut tai mitä itse ovat luvanneet.
Mutta on niitä päinvastaisiakin tapauksia. Omaakin kokemusta turhasta kiireestä avioliitton on kertynyt. Eroseminaareissa pohditaan aina aluksi syitä, jotka ajoivat suhteeseen. Hämmästyttävän moni menee parisuhteeseen täysin tietoisena siitä, että se on silkka riskireissu. Mutta ne pienet äänet on niin helppo vaientaa. Mutta juu, eroaminen on onneksi yhtä helppoa kuin naiminen. Paitsi tietysti jos on lapsia.
Häät olivat todella mukavat, tietenkin mukavan parin näköiset ja oloiset! Tavattiin vanhoja tuttuja ja solmittiin uusia tuttavuuksia. Vanhan kaavan mukaan pöytäpurjehdittiin tietenkin ankarasti, tottakai törmäsimme heti yhteen kivaan mieheen, jonka kanssa huomasimme kuuluvamme samaan pursiseuraan. Onkohan merikarhuilla joku oma feromoni, joka ajaa yhteen? Oli myös kiva uudistaa entisiä tuttavuuksia, tänään onkin FB:ssa käynyt kaveripyyntökuhina.
Naisten välisiä
Posted by admin on Elo 10, 2010
Useinhan sitä kuulee sanottavan, että “nainen on naiselle susi”. Paskat. Epä-älyllisiä ja -rehellisiä hokemia. Tyhmä akka on tyhmä akka, nuija äijä nuija, eikä se ole sukupuolikysymys. Se, sen sijaan on, että kansanperinne tulvii näitä naista halventavia ilmaisuja. (Joita käyttävät enimmäkseen tyhmät akat todistellakseen tyhjällä omaa erinomaisuuttaan).
Mutta tästä tulee ihmissuhdejuttu eikä mikään puolivillainen pärinä, jossa akateemisia ilmiöitä sotketaan terveeseen “musta tuntuu”-puheeseen. Jätän viisaan esittämisen suosiolla niille, joilla on pätemisen tarvetta ja aihetta sublimaatioon. Ei ole tarvetta esittää 
Mikään ei yhdistä toveruksia (olivatpa naisia tai miehiä) yhtä hyvin kuin yhteinen vihollinen. Puolikuollut nuorisoseurakin herää ja aktivoituu kun käsillä on muheva riita. Me sosiaalipsykologiaa(kin) opiskelleet tunnemme hyvin tämän ryhmäytymisen ilmiön. Eräs ryhmästrategia on ryhmähengen kohottaminen ulkoisen uhan avulla. Esimerkkejä on historiassa pilvin pimein. Ilo saattaa jäädä lyhytikäiseksi, sillä ellei muuta ryhmää yhteen hitsaavaa voimaa ole, käy kuten entiselle tytölle tai pojalle juhlien jälkeen: suussa on ikävä maku ja moni asia kaduttaa.
Naisten kesken näitä käminöitä syntyy usein, mistäpä muusta syystä kuin miehistä. Tyypillinen tapahtumainkulku on se, että lemmen leiskuessa tuore nuorikko sysää miehensä ulottuvilta entiset (ainakin hänen katsantokannastaan potentiaaliset) kumppanit eli naispuoliset ystävät, milloin mistäkin pikkuseikasta draamaa rakentaen; railoa hakkaamalla hakataan auki miehen entisen puolison suuntaan (vaikka lasten kustannuksella) ja parhaat yhteistyökumppanit näissä puuhissa ovat tietenkin miehen exien nykyiset ja muut sellaiset naiset, jotka kokevat ao. “vihollisen” jonkinlaiseksi uhaksi. Jälki on tietenkin rumaa, eikä siinä paljon uhrin tunteita mietitä. On kai tästä jokunen klassikkonäytelmäkin kirjoitettu.
Savannisosiologit, jotka vannovat evoluutiopsykologian nimeen, toteaisivat toiminnan olevan täysin rationaalista: tietenkin uhkaavat kilpailijat pitää poistaa, onhan naisen elämä yhtä kilpailua hyvästä siemenestä. Kysyn vaan, miten se sitten on perusteltua kun rouvilla ja herroilla alkaa ikää olla pikemminkin viisi- tai kuusikymmentä kuin viisitoista?! Kai se sitten on joku jäänne sellaisissa suvuissa, jotka ovat pudonneet puusta vähän myöhemmin…
Töölönrantaan kahville!
Posted by admin on Kes 9, 2010
Töölönrantaan on noussut vanhan Ravintola Töölönrannan paikalle kahvikioski Tyyni. Se sopii maisemaan kuin nakki muussiin paanukylkineen ja ruohokattoineen. Terassi on kuin salainen puutarha, tai ainakin oli, kun kävin katsomassa ruohokatontekoa.
Kahvilasta saa kaupungin parasta kahvia Caffé Isolaa, ligurialaista perinnepaahtimon espressoa, sekä jotain kotimaista paahtoa. 
Kaikki kahvi jauhetaan paikan päällä asiakkaan toivomaksi juomaksi, tavallisesta suodatinkahvista italian erikoiskahvijuomiin.
Emäntänä häärää Suomen ensimmäisistä sushibaareista tuttu ystäväni, lavastaja ja sisustusarkkitehti Tiina Paavilainen, joka on kyllä sinnikäs sissi toteuttaessaan mainioita ideoitaan. Mikään byrokratia ei pysäytä tätä tätiä! Tyyni-kahvilaan on tulossa monelaista kivaa kesäohjelmaa ja siellä on taatusti rento meininki. Toivon kioskille kaunista kesää, vaikka se merkitsisikin, etten pääse Tiinan kanssa purjehtimaan!
Suosittelen myös Bar Valimoa Suomenlinnan vierasvenesatamassa, myös siellä on ihanaa kahvia ja rento meininki!
Etnosuomea
Posted by admin on Hel 9, 2010
Ihastuimme Miehen kanssa niin Pekko Käppiin, joka esiintyi Teemalla etnosuomi-ohjelmassa, että tutkimme heti, missä hänet voisi nähdä ihan livenä. Niin onnellinen (ja varmaankin sattuma ) tilanne on, että pääsemme jo tänään näkemään idolimme Libertén keikalla. Vieläpä vanhan frendin, Halmeen Hepan vieraana. Ei haittaa, vaikka huomiseksi oli jo ostettuna teatteriliput, kai me nyt pari iltaa putkeen jaksamme kulttuuria. Onhan tässä kotona istuttukin. (Kuva Pekosta on Elisa Vesterisen.)
Kepulaisten rahanveto jurppii niin paljon, että en tiedä miten demonstroisin. Antti Kaikkonen yksin on saanut vuonna 2008 enemmän rahaa kuin Raha-automaattiyhdistyksen tukemien lastensuojelualan yhdistysten työntekijöiden vuotuisen keskipalkan! Ja sitten sanotaan näille kansalaisjärjestöille, että rahaa ei ole! Haistakaa “#€%&/( koko keskustapuolue! Sinänsä ei liene mikään uutinen, että kepulaiset pitävät kättään syvällä kansan kukkarossa, eiväthän nuo ole koskaan erottaneet omia rahojaan kansalaisten rahoista. Maanviljelys taitaa olla Suomen tuetuin yritysmuoto ja silti kaupassa on surkeaa lihaa, mauttomia perunoita, huonoja jauhoja, eikä edes luomumunissa ole kunnollista makua. Vasikanlihasta saa vain haaveilla samoin kuin kunnollisesta sianlihasta.
Iloisempiin asioihin. Quopus lupasi hoitaa auton katsastuksen ja hoitikin. Ikäänsä nähden rouva selvisi hyvin, pientä remppaa määrättiin, mutta ei mitään pahempaa. Keskimmäinen selitti minulle niin tarkasti, mitä auton alla pitäisi tehdä, että voisin tehdä sen itsekin, mutta en taida liata käsiäni siinä(kään) hommassa, vaan annan poikasten viedä kärryn jollekin pajalle. Autonkorjauksen puhelinkurssin ohella pohdimme poikasten serkun tilannetta. Aika karmeaa, että maassa laki takaa sen, että alle 25-vuotiaalle osoitetaan puolen vuoden kuluessa työ- tai opiskelupaikka, mutta Suomeen muuttaneelle (Suomen kansalaiselle) ei ilmeisesti oltu työvoimatoimistossa (vai mikä se nykyisin on) edes kerrottu, että yhteishaku on käynnissä ja valittavana on myös monenlaisia englanninkielisiä opintolinjoja!!! Pistää vähän vihaksi!
Poikanen on saanut häädön, koska vuokra-asunto myydään alta. Toivottavasti nyt järjestyy kohtuuhintainen vuokra-asunto jostain muualta kuin Nuorisosäätiöltä…
Jumppakärpänen
Posted by admin on Hel 1, 2010
Olin sitten eilen ensimmäistä kertaa Bodybalance-jumpassa. Onneksi merisiskot olivat purjehduskauden päättäjäisleirillä1 vihkineet hieman minua näiden jooga- ja pilatesvääntöjen saloihin, muuten olisin ollut pihalla kuin lumiukko niistä liikkeistä. Laahasin silti vähän perässä. En minä ehdi tajuta, mitä pitäisi tehdä ellei selitetä suurinpiirtein kädestä (tai tässä tapauksessa jalasta)pitäen, mikä liikkeen tavoitteena on, ja näytetä mieluiten pariinkin kertaan kuinka se tehdään. Siksi yritykseni osallistua ryhmäliikuntaan ovatkin aina jääneet yhteen kertaan. Enkä usko olevani ainoa oppija, jonka pitää ensin tietää miksi jotain tehdään, kuten tehdään (vrt. auton kytkimen käyttö). Tässä olisi kehittämisen paikka naisliikuntayrittäjälle!
Ei ollut kovin hyvä idea leipoa ennen jumppaa ihanan sokerisia ja rasvaisia korvapuusteja, rahkapiirakkaa ja perunarieskasia. No, leipominen ei ehkä ollut se synti, vaan niiden syöminen. En ollutkaan leiponut korvapuusteja ainakaan kymmeneen vuoteen, saati rahkapiirakkaa, joten ehkä minuun iski jonkinlainen kalorinkadotuspaniikki.
Niin mukavaa jumppa kuitenkin oli, että aion mennä tänään sinne uudelleen. Sain kahden viikon ilmaisen kokeilujakson, yritän tehdä sinä aikana itsestäni riippuvaisen. Sisko kehotti tuolla kommenteissa hankkimaan hyvät salivarusteet, nyt olin vanhoissa trikoissa ja T-paidassa. Huomasin kyllä, että tekstiileillä on merkitystä: paita hiersi ikävästi ja pöksyt valahtivat vyötäröltä. Lupaan itselleni, että jos jumppaan 5 kertaa viikossa tämän kahden viikon aikana, saan palkinnoksi ihqut salivaatteet, mutta stringejä en ehkä hanki
- Mistä mies kysyikin totaalisen yllättyneenä, luultuaan kai, että kallistelimme vain viinilaseja: “Mitä, ihanko te jumppasitte sillä saarireissulla!?” [↩]
Käytännön kielitajua: xy-rakenne
Posted by admin on Tam 30, 2010
Katselin lauantaiaamuna Navigare-ohjelmaa. Ohjelma on surkea, mutta tarjoaahan se viihdettä aina silloin tällöin.
Tämän aamuisen ohjelman hilpeimpiä hetkiä oli, kun joku mies esitteli Allt om sjön -messuilla itse keksimäänsä kölinsuojaa, jonka todisteltiin suojaavan venettä kivilleajoissa. Varmaan se toimiikin, mutta huvittaaa oli, kun tämä Uppfinnar-Jocke kertoi keksinnön lähteneen liikkeeelle siitä, kun “olin purjehtimassa veneessä, joka osui kiville”. En tiedä, miten kieliakateeminen tätä rakennetta nimittäisi, mutta minä olen nimennyt sen xy-rakenteeksi. Sitä käytetään erityisesti virheistä, takaiskuista, tapaturmista, vahingoista ja muista ikävistä tapahtumista kertoessa. Sille on tunnusomaista, että – ellei muuta syyllistä, kuten vaimoa, ole osoitettavissa – se syyttää elotonta ja tahdotonta esinettä, elleivät asiat sitten vain tapahdu ilman kertojan tai muun subjektin aktiivista vaikutusta. Lasten suussa hyvinkin tuttu rakenne, mutta aikuista vain noin ≤50 % käyttää sitä. Jokainen vaimo tunnistaa tämän rakenteen, miettikääpä vain lähiaikojen esimerkkejä, ei minun niitä tässä tarvitse luetella
Esimerkkitapauksessa oikein olisi ollut kertoa: “keksin kölinsuojan kun ajoin veneeni kiville”. Semminkin kun ainakin minun silmissäni keksintö menetti koko uskottavuutensa: jos mies kiertelee totuutta kertoessaan keksinnön taustoista, mikä mahtaa olla totuus keksinnön tehosta?