Retkisuunnitelmia
Posted by admin on Hei 8, 2010
Parhaat ohjeet retkillemme olemme aina saaneet paikallisen baarin Paololta. Kun hän heiluttaa kättään vyötärön korkeudella sivusuuntaisesti kämmen alaspäin, siihen voi luottaa. Viimeksi kasvatimme vyötärönmittaa Toscanassa hänen neuvojensa vuoksi. Ruoka oli FANTASTISTA! Niinpä nytkin käännyimme hänen puoleensa ja neuvot tulivat heti.
Koska olemme matkalla Biellaan lankatehtaalle, päätimme tutustua Aostanlaaksoon. Laaksossa on kuuma, joten päätimme hakeutua korkeammalle. Varasimme sviitin Paolon ohjeiden mukaan hotelli La Madonninasta Cognesta, Val d’Aostasta. Tyttären ystävät suosittelivat lisäksi menemään kylpylä Terme di Pré Saint Didleriin, joka vaikuttaa todellakin tutustumisen arvoiselta paikalta.
Tästä taitaa tulla kivaa!
Veneemme on päässyt Nötöseen! Kansi kuulemma vuotaa, eikä ihme, sillä tiivisteet puuttuvat vielä. Sikafleksiä pitää muistaa ottaa mukaan kun suuntaamme Nauvoon täältä tultuamme. Se, että uusi luukkukin vuotaa, ottaa päähän, mutta kaipa senkin voi jotenkin fiksata. Ei näitä jaksa nyt murehtia. Sitäpaitsi, olen tilannut hellettä 
Poikanen skannasi laskuja sähköpostiini ja kirjanpitäjäkin muisti arvonlisäveron maksutiedoilla. Täytynee siis hoitaa vähän näitäkin asioita, joten ei tästä tämän enempää. Palataan, kun olemme Alpeilla!
Jos metsään haluat mennä nyt
Posted by admin on Hei 7, 2010
Jos täällä mielii herkkutatteja, olisi metsään päästävä varhain aamulla. Muuten käy, kuten meille eilen, että saaliina on tyhjä kori tai vain yksi kituinen herkkutatti ja yksi kanttarelli. Metsäretki oli kuitenkin mukava, leikki-ikäinen ja koira pinkoivat ympäriinsä, jälkimmäinen uupui niin, että lösähti paluumatkalla sadan metrin välein maahan makaamaan, kunnes keksi lähteä juoksemaan vuohien perään.
Heitimme ne kaksi sientä edellispäivän possun seuraksi ja saimme kuitenkin vähän metsän makua ruokaan.
Mutta eipä hätää, sillä naapurintäti tuli tuomaan meille ison kasan upeita tatteja, vadelmia ja viinimarjoja! Kun ihmettelimme upeita tatteja ja sitä, ettemme itse löytäneet kuin yhden tatin, vastauksena oli monimielinen “Beh…!” Emme ehkä saaneet aivan salattua iloamme siitä, että saamme syödä nämä herkut ihan perheen kesken, kun vieraat ehtivät jo lähteä.
Marjojen seuraksi haettiin jäätelöä uintireissulla ja puolet niistä vietiin vähän salaa Annalle ja Giannille (kylän ihmissuhteet ovat niin monimutkaisia ja oman saaristomme tapaan täynnä intriikkiä ja perintöriitoja, että yritämme pitää matalaa profiilia joissain asioissa, ettemme tule vahingossa sohineeksi kiehuvin kasoihin). Siellä kävimme läpi tulevan purjehdusreissun varusteet, Mies piirsi oikein kuvan varustelistasta. Tulipa taas opiskeltua vähän italiaakin, kun kertasimme eri asusteiden ja purjeveneen osien nimiä. Anna on lastentarhanopettajana hämmästyttävän kärsivällinen opettaja!
Kotiin piti kuitenkin kiiruhtaa: tytär odotteli vesi kielellä tattiateriaa. Valmistin venäläistä sienipaistosta Tatit Julienne, mutta vodkan jätimme juomatta vaikka venäläinen ei ikinä antaisi anteeksi moista etikettirikosta. Olipa puhtaita ja maukkaita tatteja!
Aterian jälkeen asettauduimme parvekkeelle. Tarkoituksena oli seurata Hollanti-Uruguay -matsia huonokuuloisten naapurinsetien televisioiden kautta, mutta taisivat olla Uruguayn kannattajia (tai työn uuvuttamia), koska he sulkivat televisiot Hollannin tehdessä kolmannen maalinsa. No, ehkä he ajattelivat, että ottelu on jo ratkaistu. Ja olihan se.
Pääsimme siis aikaisin nukkumaan. Se kostautuikin varhaisella heräämisellä: kollit ulvoivat ja koirat haukkuivat kello viiden maissa. Ikkunat ja ovet olivat auki, koska täällä on ollut kuumaa. Olisiko villisikalauma tai kauriit kävelleet kylällä kun meteli oli melkoinen. Minua ei aikainen aamuherätys haitannut, kahlasin 600 liuskaa tekstiä läpi yhtä projektia varten. Suurin osa siitä menee kaminaan, mutta joitain ideoita sentään sain.
Tämän ja huomisen päivän lepäilemme ja pesemme pyykkiä, perjantaina lähdemme lankatehtaalle ja mahdollisesti retkelle pohjoisempaan. Tytär aikoo pestä koiran nyt aamulla, voi olla, että hän tarvitsee apuani tuon kuorsaavan haisulin kiinnipitoon. Laiskaksi ja isoksi koiraksi se on nimittäin joissain tilanteissa yllättävän sukkela hauva.
(Kuvien puute selittyy sillä, että unohdin kameran muistikortin kotiin enkä ole saanut aikaiseksi ostaa uutta. Kännykkäkameran kuvat ovat niin surkeita, etten viitsi niitä tänne laittaa.)
Kuinka possu paistetaan
Posted by admin on Hei 6, 2010
Eilen oli kummallisen kostea ja kuuma päivä. Kuumaa täällä voi olla, mutta saunankosteaa kuumuutta en muistakaan ennen kokeneeni. Päivittäiset ukkoset yleensä raikastavat päivän ja eilenkin ropsahti hieman, mutta ei riittävästi.
Tyttären ystäväperhe saapui kahden lapsensa kanssa vierailulle ja panin possun uuniin. Ryhtyessämme syömään Fransesco totesi kuitenkin possun kaipaavan vielä paistamista, vaikka minusta se oli juuri parhaimmillaan. Näistä asioista ei kuitenkaan kannata italialaisten kanssa kinata, eikä varsinkaan ammattikokin. Possu pantiin siis palasiksi ja työnnettiin takaisin uuniin hetkeksi. Ja kylläpä siitä tulikin hyvää!
Naapuritkin panivat merkille, että meillä on vieraita: siispä toinen kiikutti salaattia ja toinen toi mansikoita. Alakerran vanha setäkin sai ohjelmaa, kun leikki-ikäinen “siivosi” parvekettamme ja sotkua korjattiin sitten alakerran parvekkeelta ja pihalta.
Ateria kesti odotteluineen kolmisen tuntia ja sen jälkeen kellahdin vilvoittelemaan vuoteelle kirjan kanssa. Oli puhdas nautinto päästä illalla vilpoisaan jokeen uimaan! Jokivesi on ainakin 23-asteista, juuri sopivan lämmintä, mutta edelleen virkistävää.
Illalla Fra teki tomaattipastaa, johon hän laittoin possun paistolientä, se oli ehkä paras pasta-ateria, jota olen syönyt. Ateria meni vähän myöhäiseksi, mutta ehdimme vielä piazzalle näyttäytymään, yleisöä ei tosin enää juuri ollut.
Tänään olisi tarkoitus käydä hakemassa muutama tatti metsästä, mutta sienikaverit kuorsaavat (koiraa myöten) tuolla ja naapurit lienevät jo metsässä poimimassa niitä tatteja. Minulla on kyllä kaapissa kuivattuja suppilovahveroita, joihin voimme turvautua elleivät nuo ala heräillä.
Perinteiset
Posted by admin on Hei 5, 2010
Illallistimme Annan syntymäpäivän kunniaksi Annan ja Giannin pihalla. Kiva päätös lämpimälle päivälle, kun puutarhassa oli vielä helteen tuntu. Ruoka oli yksinkertaista ja ihanaa, onhan jo bruschetta herkullista, kun se on tehty hyvistä ja makeista tomaateista. Leipien seurana oli yksinkertaista papusalaattia, salamia, coppaa sekä juustoa ja hedelmiä, joiden jälkeen nautittiin pastaa, jossa oli bietolaa ja yrttejä. Näiden jälkeen pöytään nostettiin Italian Ihme: frittata, joka on ohut, mehevä ja maittava munakas. Hyvistä raaka-aineista syntyy erinomaista ruokaa! Ateria viimeisteltiin hedelmillä ja paikallisen konditorian tuulihatuilla, joiden seurana nautittiin makeahkoa kuohuviiniä.
Naapurin Andea kertoi edessä olevasta muutostaan: hän pääsee taloonsa, joka on ollut vuokralla. Puhuttiin ikuisuusaiheen, verojen, ohella myös suuresta poliittisesta kiistanaiheesta: vedestä. Ystäviemme mielestä vesi kuuluu kaikille, eikä sitä pidä yksityistää. Voin hyvin kuvitella, mitä Trebbia-joen alistaminen yksityiselle ahneudelle voisi merkitä, kun se on jo nyt riippuvainen läheisestä tekojärvestä, josta tulee genovalaisten juomavesi. Vettä lasketaan kuitenkin jokeen sen verran, että joki vielä elää ja palvelee monenlaisia tarpeita. Hyvä vesi on suuri ylpeyden aihe täällä ja sen riittävyys hyvin tärkeä asia.
Täällä ei muuten juuri näe uima-altaita, joita tuntuu Suomessakin, tuhansien järvien maassa, olevan melkein joka pihalla. Vähintäänkin joku kylpytynnyri. Liekö syynä niiden vaatiman sähkön kalleus vai ligurialaisten kuuluisa saituus, mutta hyvä niin. Toinen asia, jota ihmettelen on aurinkoenergian heikko käyttö. Täällä riittäisi aurinkoa kesälomalaisten energiantarpeiden tyydyttämiseksi, mutta aurinkosähköjärjestelmä on edelleen suuri harvinaisuus. Jopa pimeässä Suomessa aurinkoenergiaa hyödynnetään varsinkin kesämökeillä runsaasti. Äkkiä en edes muista sellaista ystäväperheen mökkiä, jossa ei vähintään jääkaappi ja televisio toimisi aurinkoenergialla.
Aamu valkenee täällä hieman utuisena, Mies ja koira kuorsaavat duettona. Minä alan valmistella ateriaa vieraaksi tulevalle perheelle. Tungin eilen pikkuporsaan korviin ja vatsaonteloon valkosipuli-yrttivoita, nyt se pitäisi paistaa ennenkuin tulee liian kuuma pahkuttaa uunia.
Aperitiivit
Posted by admin on Hei 4, 2010
Aperitiivien nauttiminen yhdessä ystävien kanssa on minusta kiva tapa. Kun Anna oli väsynyt eikä jaksanut illallistaa, hän kutsui meidät aperitiiveille. Mukaan tuli myös ystäväperhe kolmivuotiaan poikansa kanssa. Aperitiivin ei tarvitse olla alkoholipitoinen, alkoholittomiakin cocktaileja on runsas valikoima, eikä kukaan kiinnitä mitään huomiota niiden nauttimiseen. Suomessahan saat heti palautetta: “no, ota nyt säkin kunnon drinkki!”
Juomien lomassa juttelimme tulevasta purjehdusreissustamme. Ystäviämme ei (vielä) meri pelota, mutta vessan ja suihkun puute tuntui hirvittävän Lohdutimme heitä, että veneessämme on kyllä biokäymälä, emmekä aio purjehtia niin pitkiä matkoja etteivätkö asiat hoituisi maissakin. Peseytyminen taas hoituu saunassa tai meressä, he eivät taida myöskään tietää, että merivesi ei ole niin suolaista Itämeressä kuin Välimeressä. Kai meidän on se biovessa tutkittava vihdoinkin ja laitettava käyttökuntoon ihan muodon vuoksi. Emme ole koskaan tarvinneet sitä. On ehkä aika hankkia myös retkeilijän musta suihkupussi, jossa vesi lämpenee päivän aikana ja takaa lämpimän suihkun yhdelle.
En tiedä, mitä ne täällä syöttävät lapsille, mutta jo kolmivuotias osaa istua kauniisti aperitiiveilla ja jutella pöydässä omaa mehuaan siemaillen ja oliiveja napostellen. Toisaalta kun lapsia ja heidän vanhempiaan tarkastelee, lapset ovat eräänlaisen turvaistamisen kohteena kaiken aikaa: heidän tarpeistaan huolehditaan ja niitä ennakoidaan niin, ettei kriisejä synny. Enkä ole koskaan nähnyt kenenkään lyövän lastaan tai ärjyvän heille.
Juomien seuraksi pöytään kannetaan pizzan paloja, piirakoita, pähkinöitä, pieniä oliiveja, maissilastuja ja chilitomaattikastiketta jne. Pieniä kinkkuleipiä, joissa on oliivimajoneesia… Niiden jälkeen voisi vaikka vannoa, ettei tarvitse enää ruokaa, mutta vartin päästä on kamala nälkä.
Olemme myös oppineet, että mikäli haluaa itse maksaa juomansa, on paras olla nopea ja käydä vaivihkaa hoitamassa koko pöydän lasku sillä muuten joutuu käsirysyyn, jossa olemme aina tuomittuja häviämään. Baarimestari ei suostu ottamaan maksua meiltä, jos joku paikallinen yrittää maksaa. Eilen olimme kuitenkin riittävän nopeita ja ensimmäistä kertaa ehdimme maksaa laskun.
Aperitiivien päättyessä toivotetaan Buon’ apetito! Tätä tervehdystä ei muuten opetettu italiantunneilla, vaikka se on yhtä tärkeä kuin muutkin tervehdykset. Me suuntasimme aperitiivien jälkeen alempana olevaan Isolan kylään pizzalle. Pizzojen jälkeen nautimme erinomaiset kahvit, tietenkin Caffé Isolaa, ja olihan sen seurana otettava pienet grapat. Kahvinpaahtajat olivat toisaalla, ehkä tapaamme heidät ensi viikolla, kun on kyläjuhlat. Sikäli kun emme itse ole pohjoisemmassa, olemme suunnitelleet retkeä lähelle Itävallan rajaa.
Kotiin tulimme niittyjen välissä olevaa polkua, jonka valaisivat tulikärpäset. Siellä saa tietenkin varoa villisikoja, mutta en ole niitä koskaan polulla nähnyt. Onneksi. Tulikärpäset ja tähtikirkas taivas ovat kuitenkin sen väärttejä, että villisikojakin voi vähän uhmata. Oman kylän baarissa tapasimme vielä lihakauppiaan, jonka kanssa vaihdoimme kuulumiset.
Markkinat
Posted by admin on Hei 3, 2010
Meille sattuikin hyvä onni, sillä Bobbiossa oli markkinat. Tarjolla oli kaikkea mahdollista alusvaatteista zetoriin, löysin myös kaipaamani virkkuukoukun, sekä salvian ja timjamintaimet. Mies osti tietenkin paikallisen viininvalmistajan viiniä, jolle me muut nyrpistelemme nenäämme. Mutta tämä on jo perinne, mutta jos viini maksaa alle kolme euroa pullo, ei sen laatu kovin kaksinen voi ollakaan.
Ostimme myös coppaa eli ilmakuivattua sianniskaa sekä herkullista juustoa. Juuston seuraksi ostin ihanan kypsiä päärynöitä vihanneskauppiaalta, jolta sain torut hedelmien koskettelemisesta: olisihan se pitänyt muistaa, ettei sitä saa tehdä. Aloin ymmärtää, miksi juuri sillä kojulla oli pitkä jono: kauppias poisti kaikki vähänkin epäilyttävät hedelmät joukosta ja pyöristi summat nätisti alaspäin.
Kotimatkalla virkistyimme uimalla Trebbia-joessa. Kotikylällä oli ambulanssi tien tukkeena, odottaessamme sen matkaanpääsyä tapasimme myös vihdoin tänne tulleen Annan ja sovimme aperitiiveista tänäiltana. Huomenna juhlimme hänen syntymäpäiväänsä heidän puutarhassaan.
Istutuin salvian ja timjamin, joka olikin sen sitruunantuoksuinen serkku, jonka nimeä en nyt muista. Sitruunatimjami varmaan. Sitä kasvaa luonnonvaraisenakin tuossa Isolan kylään johtavan polun varrella. Maata kaiaessani panin auton avaimet muurille, etten pudottaisi niitä puskaan. Kun sitten juttelin naapurin kaksostytön (2,5 v.) kanssa; kerroin hänelle että olen itsekin kaksonen ja minulla on kaksoisveli maassa, jossa asuu joulupukki, unohdin ne avaimet siihen muurille. Päivänokosten jälkeen kaksosten äiti, lihakauppiaan vaimo, palauttikin talteen nostetut avaimet minulle. Niitä hakiessa kastelin samalla yrtit ja huomasin, että parvekkeelta pihalle siirtämissäni mintturuukuissakin on vihreitä sirkkalehtiä. Toivon, että ne ovat mintunlehtiä eivätkä rikkaruohoja.Täällä kaikki kasvaa nopeasti.
Il meccanico
Posted by admin on Hei 2, 2010
Tyttären auto jätti tielle, keskelle ei mitään, keskellä yötä. Hinasivat auton naapurikuntaan korjaamolle. Mekaanikko tilasi uuden laturin autoon, osa oli rikkinäinen. Uusi yritys uudella osalla.
Menimme aamulla varhain hakemaan aautoa, mutta mekaanikko kirosi: toinenkin laturi oli rikki tai sopimaton osa juuri tähän autoon. Tytär tuskaili, pitäisi päästä Genovaan tekemään töitä, koska mokkulayhteytemme on liian hida hänen työpaikan ohjelmiensa pyörittämiseen. “Ma no, sinähän voit hoitaa ne työasiasi täällä lähtemättä kaupunkiin! Katso, meillä on nopea nettiyhteys, tukiasema on tuossa!”, sanoi mekaanikko ja osoitti korjaamon kattoa. Uusi osa on tulossa kohta, joten pani toimiston pystyyn siihen korjaamon pihalle osaa odotellessa.
Minä kuuntelin vieressä kun suuri possusota jatkui, joku tavaran toimittaja oli toimittanut liian pieniä porsaita. Mutta oli miten oli, meilläkin on nyt 3,5 kilon possu korvineen, kärsineen ja kaikkineen jääkaapissa odottamassa maanantaina tulevia vieraita. Joidenkin lapset palaavat tuhlaajatyttöinä kotiin ja niille teurastetaan lammas, mutta meidän tyttö tuli porsas kainalossa kotiin. Vakuumipakattu, tietenkin.
I funghi
Posted by admin on Hei 1, 2010
Naapurin Andrino tuli pussillisen tuomaan pieniä, kiinteitä ja herkullisia herkkutatteja. Samalla hän vähän lauleskeli mukana, kun Mies harjoitteli biisejä elokuisiin juhliin.
Andrinon (tai Arskan, kuten häntä kutsumme) kuulo on melko heikko, kappalainen löi häntä pienenä korville ja kuulo lähti toisesta korvasta. Nyt on iän myötä kuulo heikentynyt toisestakin, joten joudumme huutamaan saadaksemme asiamme perille. Arska on eläkkeellä oleva insinööri, mutta toimettomana hän ei ole, tätejä ja muita vanhuksia on monta hoidettavana. Lisäksi kasvimaa ja muut hommat. Minä hihkuin hänelle parvekkeelta, että “mitä sinä siell heilut kuin hullu niityllä, ota rauhallisesti, olet jo vanha mies!” kun hän leikkasi naapurinsedän pieneltä pahasti heinittyneeltä läntiltä heinät jollain helvetinkoneella.
Nakkasin sienet heti sipulin kanssa pannulle, muistaakseni heti, että Arska ei koskekaan sipuliin. Hänen mielestään pilasin hyvät tatit sotkemalla sipulia niihin, mutta me nautimme suurella tyydytykselllä vasikanleikkeet sienimuhennoksen kanssa. Arska ei jäänyt illalliselle, oli kuulemma ruoka valmiina odottamassa
Alakerrassa on myös huonokuuloinen setä, hänen tyttärensä tulee viikottain pesemään pyykit, hoitamaan kauppa-asiat ja tekemään ruokaa päiviksi eteenpäin. Hänen äänensä on todella kuuluva, kun hän tuli ensimmäisen kerran, luulin jotain kamalaa tapahtuneen, kun yks’kaks’ alkoi jumalaton huuto, joka halkaisi koko kylän. Se olikin ihan normaalia keskustelua. Miltähän hän kuulostaa suuttuessaan?
Tänään aloitin aamuni päivittämällä verkkokaupan hinnat: arvonlisävero nousi viime yönä ja jouduimme nostamaan hienoisesti hintoja. Olen muuten huomannut, että yhtä hyvää oliiviöljyä on täälläkin vaikea saada, eikä meidän hintamme Suomessa ole kallis Italiankaan kauppojen vastaavan tuotteen hintoihin verrattuna. Kahvi on tietenkin täällä sen kotikunnassa pari euroa halvempaa, koska ei ole kuljetuskustannuksia. Rahdit kun tekevät tuotekilolle useita euroja. Lohduttaudun sillä, että jokaisen tuotteen hinnasta noin 50% menee työllisyyden ylläpitoon ja hyvinvointipalveluihin. Ellei menisi nyt ydinvoiman rakentamiseen ja muihin hallituksen tappopuuhiin.
Lähden kohta Genovaan asioille. Lankakauppamme aloittaa italialaisten laatulankojen maahantuonnin ja minun pitää tehdä kauppaan joitain neuleohjeita näille langoille. Tapaamisemme tehtaan myyntipäällikön kanssa siirtyi, enkä pääse tekemään malleja ajoissa ellen hae lankoja. Yritän välttää Genovan alennusmyynnit, mutta ainakin purjehduskengät pitää hankkia.
Lähistöä
Posted by admin on Kes 30, 2010
Illallisen (kylmää vasikanpaistia ja salaattia) jälkeen teemme pienen iltakävelyn. Emme mene piazzalle, koska baari on kiinni tiistaisin, vaan suuntaamme metsäpolulle. Minä sujautan taskuun pienen muovipussin, eihän sitä koskaan tiedä… “I funghi c’è ne?” on jo kuultu moneen kertaan, Suomessa tatit pullahtelisivat jo tällä säällä pintaan. On lämmintä ja kosteaa, vaikka sadetta ei ole muutamaan päivään saatukaan.
Kaarramme “kerrostalon” nurkalta metsään ja siinä on jo pari pientä tattia (mahdollisesti joku Suillus), mutta ne ovat niin pieniä, että täyttä varmuutta emme saa. Lupaavaa kuitenkin. Metsässä on selväsi pöyhitty maata, naapurit luultavasti ovat tehneet tattitiedusteluretkiä. Tai sitten villisiat ovat olleet liikkeellä. Maistelemme mansikoita tien reunasta, ne eivät ole kovin makeita vielä.
Jatkamme matkaa naapurin miehen pratolle, siellä on kojuja, työkaluja, keittämistä ja polttopuita varten. Täällä olemme viettäneet ihanan grilli-illan naapureiden kanssa. Aaah, niitä herkkuja! Siitä käännymme kylään päin ja kohta olemme vuohien luona. Ne tulevat uteliaina katsomaan meitä ja rapsuttelemme suloisia kilejä aidan raosta. Mies huokailee: “Caro arrosto!” Kohta olemmekin ihailemassa il gommistan keittiöpuutarhaa, jossa on hienoissa riveissä varsiselleriä, salaatteja, yrttejä, pinaattia jne. Porkkanat on jäänyt harventamatta! Viereisessä haassa on muutama lammas, mutta enimmät on ilmeisesti viety toisaalle.
Palaamme kotimme vierestä menevää Pietraneran tietä omalle talolle päin. Palazzo, josta aina haaveilen, nököttää edelleen tyhjänä ja jälleen huokaan: “Tuon kun saisi, panisin siihen B&B-paikan!” Joka vuosi kuulemme, että tänä vuonna se aiotaan myydä. Huvilan edessä oleva ennen yksityinen puisto on nyt kunnan leikkipuisto, johon pari vuotta sitten rakennettiin lentopallokenttä. Verkkoa ei kuitenkaan ole ilmestynyt.
Koukkaamme vielä naapurikujalle katsomaan taloja, tunnelma on kuin Visbyssä kun ruusut kurkottelevat porttienkin päällä. Naapurikanavan tytär miehineen valmistautuu aterialle ja huikkaa ciaot terassiltaan. Vielä ympäri niin olemme oman talon pihassa. Rosmariinipensas on kärsinyt pakkasesta, minä laitoin parvekkeelle jääneet mintturuukut sen viereen, josko ne vielä virkoaisivat ja ryhtysivät työntämään uusia oksia, kuten sisarensa kotonamme Helsingissä. Mene tiedä, saattoivat paleltua ja kuivua kokonaan. Talvi on ollut kylmä täällä.
Kävelemme vielä pari sataa metriä Pietraneran tietä katsomaan ovatko uuden talon rakentaneet saaneet pihansa kuntoon. Nurmikko on, mutta muuten piha on vielä autio. Kasvimaat ovat hienoja ja viereinen pikkuruinen talo on saanut uutta seinäkiveystä. Siinä on mainio talo: sisustamisessa ei paljon vaihtoehtoja ole, koska talo on vain pari metriä leveä. En ole nähnyt siellä väkeä kuin kerran ferroagostona, jolloin pihaan katettiin parille kymmenelle ihmiselle juhlalounas. Siinä olisi ihmisen kokoinen kesämökki!
Kotiin ja parvekkeelle katsomaan kujan elämää. Eipä sitä tähän aikaan vielä juuri ole: nuoremman lihakauppiaan vaimo menee kylälle tyttärensä kanssa, kaksoset on jätetty kotiin. Me pelaamme vähän korttia (voitin 34–17) ja käymme nukkumaan.
Il idraulico
Posted by admin on Kes 29, 2010
Paniikki oli lähellä kun kesäkodin pesukone alkoi pumpatessaan vettä ulos pitää kovaa ääntä. Eikä vesi tullut lainkaan ulos koneesta. Saatoin heti nähdä sieluni silmin, mikä hässäkkä tästä syntyy. Semminkin kun olin huovuttamassa tossua, kun kone hajosi. Ensin mies syyttää minua, sitten vuokraemäntä syyttää meitä ja lopulta joudumme ostamaan itse uuden koneen. Ja kaikissa väleissä asunnossa ramppaa järjetön määrä väkeä. Ja kaikki ne oudot liittimet. Pesukoneessa ei ole edes erillistä vesihanaa, emmekä tiedä mistä veden ylipäätään saisi suljettua, jos se vaikka alkaisi valuttaa vedet lattialle. Jossa ei tietenkään ole kosteussuojaa, lattiakaivosta puhumattakaan.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka olimme soittaneet vuokraemännälle. Päivystimme kotona, että olisimme paikalla, jos ja kun joku tulee. Ketään ei näkynyt, kukaan ei soittanut. Päivällä vaanin kujan liikenneettä. Paras keino hoitaa asiat on nimittäin hämmästellä asiaa naapureille. Kohta alkaa tapahtua. Onhan kyseessä la padronen perheen kunnia.
Me olemme oppineet käyttämään tätä laajakaistaa, jonka ansiosta vuokraemäntämme tietää tarkalleen, mitä milloinkin puuhaamme, vaikka emme edes ole nähneet häntä. Ja koko kylä tietenkin tietää kaiken myös. Sopiva hämmästelevä sana baarissa, nostettu kulmakarva ja asiat alkavat hoitua, olipa kyse siitä etteivät yläkerran porukat tervehdi tai kylänmies kiusottelee meitä murteella, jota emme ymmärrä. Myös meille tiedotetaan tätä laajakaistaa pitkin, miten täällä sopii käyttäytyä. Naiset eivät esimerkiksi käytä sähköporaa, ikkunaluukut pidetään yöllä kiinni eikä sen ja sen kanssa kannata kaveerata (emme tietenkään ole ymmärtävinämme kaikkia neuvoja, meillähän on etunamme kielimuuri, jonka taaske voimme sopivissa tilanteissa vetäytyä).
Uhrikseni valikoitui naapurikanavan tytär, jolle valitin yllättävän sujuvalla italialla (ihastusta, “oletko opiskellut talven aikana italiaa?”), että olen epätoivoinen, pesukone ei toimi, eikä korjaajaa näy. Parinkymmenen minuutin päästä korjaajan auto kurvasi portille.
Jälleen koimme peräkylän ihmeen: putkimies puhui sujuvaa englannin englantia, oli käynyt Helsingissä ja tykkäsi kovasti vaiteliaista suomalaisista, jotka muistuttavat oman kylän väkeä. Viisi minuuttia ja kone toimi taas moitteetta. Vanhat koneet ovat ylivoimaisia, koska niissä ei ole mitään digiajan hömpötyksiä! Putkimies sai oluen, me juttelimme maaseudun tyhjentymisestä sekä italialaisten ja suomalaisten erilaisista tavoista viettää lomaa ja pesukone jyskyttää taas tuttua lauluaan kylppärissä. Yritäpä Helsingissä saada putkimies alta 24 tunnin paikalle!