Oli arvattavaa, että rakennuslautakunnan kokouksessa puhuttaisiin tänään eilisestä Hesarissa julkaistusta artikkelista, jossa kaupungin omistaman Asuntotuotantotoimiston (ATT) ihmiset syyttivät rakennuslautakuntaa ja -virastoa siitä, että Arabianrantaan rakennettavan talon rakentamista ei ole saatu käyntiin, koska rakennuslautakunnan tulkinnat esteettömyydestä ovat tiukempia kuin laki. Raju väite, ja täyttä soopaa.

Puheena olevan talon lupahakemus pantiin pöydälle, koska esteteetön liikkuminen oli suunnitelmassa ratkaistu huonosti. Liikuntaesteinen olisi joutunut kiertämään koko korttelin päästäkseen kotiovelleen. Sama koskee tietysti lastenvaunujen, rollattorien ja keppien kanssa kulkevia. Rakentaminen siis lykkääntyi siksi, että suunnittelija ei ole keksinyt järkevää tapaa ratkaista estetöntä reittiä, rakennuttaja on halunnut tehdä halvalla tai jotain muuta vastaavaa. Lautakuntaa on viivästyksetä turha syyttää, emmehän me näitä asuntoja piirrä. Itse kysyin vielä esittelijältä, missä puheena olevan talokaunottaren roskahuone on? Arvasin aivan oikein: roskapussin viejällekin on tuossa talossa luvassa runsaasti hyötyliikuntaa. Tekisi mieli ottaa talon suunnitelleilta Heikkiseltä ja  Komoselta kynä pois. Kukahan niillä vie roskat ulos?

Lautakunnan epäröidessä tähtiarkkitehdit keksivät kuin keksivätkin ihan siedettävän ratkaisun, joten lautakunta teki mielestäni hyvää työtä kun ei niellyt alkuperäistä suunnitelmaa. Arkkitehtiien ammattikunnassa näyttää ainakin kotonani elävän Tupsulakin mielipiteiden perusteella olevan melkoista estettömyysvastustusta. Meidän Tupsulakki on vanha äijä, joten hänen kohdallaan katson, että kyse lienee enimmäkseen alituisten muutosten tuottamasta turhautumisesta ja niistä paineista, joita rakennuttajien voitontavoittelu aiheuttaa.

Kiinnostavaa asiassa on, että rakennuslautakunnan kokoomuslainen puheenjohtaja Kauko Koskinen osoittautuu jonkinlaiseksi sylttytehtaaksi tässä porussa: hän lausuu lehdelle:

“Nyt on peräydyttävä takaisin lain mukaisiin tulkintoihin ja palattava takaisin ruotuun”, sanoo rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Koskinen (kok).

Hän myöntää, että lautakunnan enemmistö on myötäillyt liikaa yhden jäsenensä, Kalle Könkkölän (vihr) ja vammaisten kattojärjestön Kynnys ry:n kantoja esteettömyysmääräysten tulkinnassa.

Könkkölä toimii Kynnyksen toiminnanjohtajana.

Koskinen korostaa, että myös ympäristöministeriö on esteettömyysmääräyksistä huolissaan.

“Ministeriö on antanut ymmärtää, että lain määräyksiä ei pitäisi ainakaan ylittää”, Koskinen sanoo.

Mielenkiintoinen lausunto mieheltä, joka on useastikin ollut vaatimassa, että lautakunnan jäsenten pitää esiintyä yhtenäisesti lautakunnan päätösten takana, kun ne on tehty. Jep.

Lautakunnan kokouksessa annettiin Kalle Könkkölän asiantuntemukselle paljonkin kunniaa, minä muistutin lisäksi, että rakentaminen on kallista siksi, että rakennusyhtiöt ja rakennusteollisuus haluavat maksimoida voittonsa, ei siksi,  että kaupunkilaiset haluavat rakentaa toimivaa ympäristöä, jossa kaikilla on mahdollisuus liikkua esteettömästi.

Samasta voittojenturvaamistoimesta oli kysymys Kauniinilmankujalle rakennettavan asuintalon muutoksista. Siellä haluttiin 47 asunnon sijasta rakentaakin 60 asuntoa, jolloin keskipinta-ala pieneni 59:een neliömetriin. Kaupunginvaltuustohan päätti taannoin, että Helsingissä uusien asuntojen keskipinta-alan pitää olla 75 neliömetriä. Se oli noususuhdannetta se. Samaan aikaan varsinkin Kokoomus haikaili  hyviä veronmaksajia Helsinkiin. Valtuustossakin paruttiin, miten maksajat valuvat Espooseen, kun meillä ei ole riittävän suuria asuntoja.  Nyt kun on laskusuhdanne, eivätkä rakennusyhtiöt saa myytyä isoja (=kalliita, ylihintaisia) asuntoja, he haluavat rakentaa pienempiä asuntoja. Valtuusto onkin tinkinyt keskipinta-alavaatimuksesta. Mikseivät kokoomuslaiset nyt haikaile niitä hyviä veronmaksajia? Nyt rakennusteollisuuden voitot turvataan mm. yhdyskuntarakenteen kustannuksella. Kohta nuo oman edun tavoittelijat kitisevät, koska lamavuosina viereen noussut uusi asuinalue ahtaine koteineen tuottaa ongelmia, jotka laskevat ikioman rivitalo- tai omakotiasunnon arvoa!

Lautakuntatyö on opettavaista. Tänäänkin opin, että vesihuoltolaissa mainittu “toimiva hulevesijärjestelmä” tarkoittaa esimerkiksi ojaa. Kyse oli tietenkin naapurusten kisailusta, jossa toinen rakensi ojaan putken lisätäkseen tonttinsa kokoa ja siivotakseen ympäristöä, mutta toinen naapuri väitti muutoksen tuhonneen toimivan hulevesijärjestelmän (ei kuitenkaan näillä sanoilla). Nyt vesi kuulemma lilluu hänen pihallaan. Tarkastuskatselmuksissa ei kuitenkaan nähty mitään nurmella lainehtivaa vettä kuten valituksessa raportoitiin, joten juttu taitaa edetä ylempiin instansseihin ja siinä rinnalla myös ympäristöviranomaisissa. Ihmettelen vain, mistä näitä miehiä oikein tulee, jolla on aikaa käydä oikeutta persiistä perämoottoriin kaiken maailman pikkujutuista? Eikö tuokin ongelma ratkeaisi, kun oja liitettäisiin viemäriin, tai kaivettaisiin lisää?

Olen ennenkin siunannut työaikalakia, ammattiyhdistysliikettä ja sen hankkimia höperölisiä. Lomaa kertyy 36 päivää + 9 talvilomapäivää ja lisäksi vielä vaihtovapaat, jotka ovat vapaaksi muunnettua lomarahaa. Mikään rahahan ei korvaa kalliita vapaapäiviä! Koska olen tässä yrittänyt puhua muutamallekin ihmiselle ammattiliittoon kuulumisen ihanuudesta, joskus tulee mieleen, että tiettyjen etuuksien pitäisikin koskea vain niitä, jotka maksavat etujen ajamisen kulut jäsenmaksuillaan. No, tiedämmehän me, miksi näin ei ole, joten se siitä.

Minä joudun lomasuunnitelmissani ottamaan huomioon tietysti ne pari säännöllistä julkaisua, joita rakentelen, muutkin työt on puristettava lomien väliin vaikka menisi yötöiksi, jos lomalle mielii. Toisaalta voin tietysti itse vaikuttaa aikatauluihin, mutta enpä muista näiden parinkymmenen vuoden aikana sanoneeni kenellekään, ettei ole aikaa tehdä hommaa. No, yhden kerran, mutta se ei johtunut lomistani, vaan muista asioista.

Kerrankin olen tyytyväinen siihen asioiden tilaan, että minun hommissani työt kasaantuvat tiettyihin kuukausiin. Sen kun ottaa huomioon, lomat onkin helppo sijoittaa. Onneksi hiljaisinta on silloin kun purjehduskausi on kauneimmillaan!

Flunssa vetää mielen matalaksi. Särkyä, palelua ja pärskintää riittää edelleenkin, vaikka tänään on mentävä töihin tekemään lehteä, joka pitää saada keskiviikkona painoon. Toivottavasti olen kunnossa torstaina, koska pääsen vihdoin odottamalleni kurssille.

Aamulla pärähdin Hesarin äärellä. Lehdessä on isohko juttu päiväkotilasten kiusaamisesta. Jutusta ilmeni, että lapset käyttävät eristämistä julmana kiusaamismetodina. Koska vanha blogini on puurona, en ala etsiä sieltä, montako kertaa olen kirjoittanut päiväkotien ja neuvolankin suosimasta “jäähypenkistä”, tuosta arkipäivän fasismista, jota päiväkodeissa aivan yleisesti harrastetaan. Sitten ihmetellään, kun jo kolmivuotiaat käyttävät julmasti valtaa ja eristävät tovereitaan leikeistä. Hehän vain matkivat sitä, mitä päiväkotien ja kotien aikuistetkin tekevät. Siksi tällainen käytös onkin erittäin huolestuttavaa.

Jos minä olisin päiväkotilapsen vanhempi nostaisin ison älämölön näitä “kasvatus”metodeja kohtaan. Siinä on päiväkodin osaaminen todellakin ala-arvoista, jos leikki-ikäinen lapsi pitää istuttaa jäähypenkille. Näistä lapsista tulee pahimmassa tapauksessa aikuisena niitä, jotka kilpailuttavat ja uhraavat ystäviään tavoitellessaan parempaa taloudellista tai sosiaalista stausta. He oppivat, että seläntakaispuheilla, kilpailijan eliminoimisella, rahalla ja vääryydellä hankitulla vallalla voi hallita. Heistä tulee työpaikkakiusaajia ja niitä selkäänpuukottajia, jotka eivät näe omassa toiminnassaan koskaan mitään vikaa.  Tällaisiin vinoumiin on toki muitakin syitä, mutta päiväkodin tehtävänä tuskin on tukea kieroonkasvamista.

Ennenkuin kommenttilaatikko täyttyy vihaisten päiväkotiammattilaisten kommenteista, huomautan, että kyse onkin juuri osaamisesta ja siitä, että päiväkotien osaamisresurssit on pantu liian ahtaalle. Naurettava palkka, ylisuuret ryhmät, resurssien leikkaamiset eivät juuri koulutettuja lastentarhaopettajia houkuttele. Siis niitä, joilla olisi oikeaakin kasvatusosaamista; opettajia, joilla on muitakin kasvatuskeinoja käytetteävänään kuin halvimmat ja huonoimmat.

Ihastuimme Miehen kanssa niin Pekko Käppiin, joka esiintyi Teemalla etnosuomi-ohjelmassa, että tutkimme heti, missä hänet voisi nähdä ihan livenä. Niin onnellinen (ja varmaankin sattuma ) tilanne on, että pääsemme jo tänään näkemään idolimme Libertén keikalla. Vieläpä vanhan frendin, Halmeen Hepan vieraana. Ei haittaa, vaikka huomiseksi oli jo ostettuna teatteriliput, kai me nyt pari iltaa putkeen jaksamme kulttuuria. Onhan tässä kotona istuttukin. (Kuva Pekosta on Elisa Vesterisen.)

Kepulaisten rahanveto jurppii niin paljon, että en tiedä miten demonstroisin. Antti Kaikkonen yksin on saanut vuonna 2008 enemmän rahaa kuin Raha-automaattiyhdistyksen tukemien lastensuojelualan yhdistysten työntekijöiden vuotuisen keskipalkan! Ja sitten sanotaan näille kansalaisjärjestöille, että rahaa ei ole! Haistakaa “#€%&/( koko keskustapuolue! Sinänsä ei liene mikään uutinen, että kepulaiset pitävät kättään syvällä kansan kukkarossa, eiväthän nuo ole koskaan erottaneet omia rahojaan kansalaisten rahoista. Maanviljelys taitaa olla Suomen tuetuin yritysmuoto ja silti kaupassa on surkeaa lihaa, mauttomia perunoita, huonoja jauhoja, eikä edes luomumunissa ole kunnollista makua. Vasikanlihasta saa vain haaveilla samoin kuin kunnollisesta sianlihasta.

Iloisempiin asioihin. Quopus lupasi hoitaa auton katsastuksen ja hoitikin. Ikäänsä nähden rouva selvisi hyvin, pientä remppaa määrättiin, mutta ei mitään pahempaa. Keskimmäinen selitti minulle niin tarkasti, mitä auton alla pitäisi tehdä, että voisin tehdä sen itsekin, mutta en taida liata käsiäni siinä(kään) hommassa, vaan annan poikasten viedä kärryn jollekin pajalle. Autonkorjauksen puhelinkurssin ohella pohdimme poikasten serkun tilannetta. Aika karmeaa, että maassa laki takaa sen, että alle 25-vuotiaalle osoitetaan puolen vuoden kuluessa työ- tai opiskelupaikka, mutta Suomeen muuttaneelle (Suomen kansalaiselle) ei ilmeisesti oltu työvoimatoimistossa (vai mikä se nykyisin on) edes kerrottu, että yhteishaku on käynnissä ja valittavana on myös monenlaisia englanninkielisiä opintolinjoja!!! Pistää vähän vihaksi!

Poikanen on saanut häädön, koska vuokra-asunto myydään alta. Toivottavasti nyt järjestyy kohtuuhintainen vuokra-asunto jostain muualta kuin Nuorisosäätiöltä…

Olen käynyt viikon aikana 4 tai 5 kertaa bodybalance-jumpassa. Se on jonkinlainen sekoitus taichitä (en jaksa kaivaa esiin oikeaa kirjoitusasua), joogaa ja pilatesta. Mukavaa. Olen oppinut, että sunnuntain ja maanantain tunneilla tulee hiki, perjantaina on englanninkielinen ohjaus, tunnille pitää mennä ajoissa. Kivaa jumpassa on, että tällainen vähäinenkin liikunta tuntuu: veri kiertää paremmin, niskasärky jää, sormet lämpenevät ja uni maittaa. Toimii selvästi paremmin kuin puikon nosto sohvan alta. Eivätkä liikkeet ole ylettömän vaikeita, vaikken pysykää pystyssä yhden jalan varassa kurkoittaessani toisen jalan varpailla takanurkkaan ja toisella kädellä kattoon, toisen ollessa tukijalan nilkassa.

Kun ostan varsinaisen kuntosalikortin, pyydän ohjaajaa tekemään minulle kevyen aamutreenin ohjelman. Haaveenani on 20 minuutin punnerrus ennen töihin menoa. Siitä saisi varmaan pirteyttä koko päiväksi.

Miksiköhän ne sanovat, että “hiljaista kuin huopatossutehtaalla”? Minä lupasin tehdä Pippuriin ohjeen villakrokseihin, mutta vaihdoin lankaa ja pieneen meni. Jaa- ehkä niistä saisi vaaleanpunaiset tossut 46 numeron jalkaan, kaksi sellaista on omassa perheessäkin. Lisäksi käyttämäni lanka nöyhtääntyi eikä ole yhtään niin hyvää kuin Huopanen. Harmitti. Äänekkäästi. Toivottavasti naapurit eivät häiriintyneet siitä, että kieputin pesukonetta kymmenen jälkeen illalla.

Päivällä kävin yllätyskyläilemässä Järvenpäässä. Päivitettiin kuulumisia, kahviteltiin ja syötiin. Oli ihanaa, hyvät ystävät vaan “pysyy ja paranoo”. Tytär oli niin saman näköinen kuin äitinsä samassa iässä, että ihan hätkähdin.

Luottamustiedon johdantokurssi on nyt käyty. Siellä sai perustietoa tehtävästä, ammattiliiton organisaatiosta ja pääsi verkostoitumisen alkuun. Kaiken kaikkiaan myönteinen kokemus, vaikka ohjelma olisi voinut olla tehokkaampikin. Edessä on vielä useita kursseja tällä uralla. Ajattelin mennä ammattiosaston kokoukseenkin, sen verran saivat puhallettua minuunkin intoa. Oli myös kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia työpaikoilta.

Illalla pidimme Naispurjehtijoiden kevättapaamisen suunnittelupalaverin. Siinä laitettiin vauhdilla ohjelma kuntoon ja jaettiin tehtävät. Paineet ovat kovat, sillä viimeksi olimme Utössä. Siellä ympäristö oli niin upea ja sääkin sattui olemaan mahtavan aurinkoinen, että tuskin kykenemme mantereella samaan, mutta yritystä on. Minäkin soittelin Kotkan puuvenekeskukseen päivällä, saadakseni sovittua ohjelmaa naisporukallemme. Toisaalta on aivan sama mihin tuon upean naislauman laittaa, meillä on aina hauskaa, tilaisuuden tekevät sen osallistujat. Tästä lisää myöhemmin NaPSin omilla sivuilla.

Kurssineuleena valmistuivat pinkit Huopakroksit, tulin nimittäin luvanneeksi Pippurin toimittajalle laatia niistä ohjeen lehden lukijoiden käyttöön. Väri ei minua miellytä, mutta kaupassa ei ollut paljonkaan valinnanvaraa. Nyt, aamutuimaan, ne pyörivät pesukoneessa huopumassa ja minä jännitän lopputulosta.

Kun minä aikoinaan vastavalmistuneena graafisena valokuvaajana menin Kirjapainoon töihin, luottamusmies käveli heti luokseni ja ojensi lapun, jolla pääsi ammattiliiton jäseneksi. Se oli Kirjatyöntekijäin liitto siihen aikaan, Suomen vanhin ammattiliitto. Ei tullut kysymykseenkään, että liittoon ei liityttäisi. Luottamusmies oli meille nuorille varsinkin hyvin tärkeä, sillä meitähän yrittivät simputtaa niin esimiehet kuin työtoveritkin. Reiska pani ne kaikki kuriin äkkiä.

Minut valittiin työpaikkani luottamusmieheksi äskettäin. Huomenna menen luottamusmieskurssille, kohta joudun ottamaan kantaa työehtosopimuksen paikalliseen liitesopimukseen, vai mikä ihme se sitten on nimeltään? En osaa vielä ay-kieltä. Meillä siinä sovitaan eräistä yksityiskohdista, kuten lounasseteli, kellokortin käyttö, kesätyöaika jne.

Työskentelen työpaikalla, jossa noudatetaan liittojen A,B ja C (jälkimmäisin on työnantajaliitto) neuvottelemaa työehtosopimusta ja vain näiden liittojen luottamusmiehet voivat sopia paikallisista sopimuksista työnantajan kanssa.  Jotkut työtoverini kuuluvat kuitenkin liittohin C–Ö, joilla ei ole mitään virallista neuvotteluasemaa missään asiassa tässä talossa. Eikä heidän liitoistaan välttämättä löydy tarvittaessakaan tietoa työehtosopimuksesta, jota me noudatamme.

Metalliliitto ei aja hoitajien asiaa, eikä paperimiestä juuri kirjastotädin palkka kiinnosta, paitsi hyvin paikallisesti, jos vaimo sattuu olemaan kirjastotäti. Siksi hoitsu ei kuulu Metalliin eikä kirjastotäti Paperiin. Siksi minä olen JHL:n jäsen. Yksilön kannalta pahin tilanne on silloin, jos tarvitsisi apua työsopimuskysymyksissä tai muussa ongelmassa, eikä sitä korkeasta jäsenmaksusta huolimatta saa omasta liitostaan.

Mutta ehkäpä jotkut matalapalkkaiset toimihenkilöt nukkuvat paremmin kun heidän yöpöydällään on OAJ:n tai vastaavan “hienon” tai “akateemisen” liiton hillityn sininen tai vihreä almanakka.  JHL:n kalenteri on puna-oranssi.

Maksaisitko sinä, tätä lukeva työtoverini, jota alkoi tyylini ehkä jo sapettaa, halvasta tai trendikkäämmästä laajakaistasta, joka ei toimisi kuin keskiviikkoöisin klo 3-4 välillä yöllä, jos silloinkaan, vaikka samaan taloon saisi supernopean laajakaistan kohtuuhintaan? Ottaisitko säästösyistä pelkän sähköpostin ilman mahdollisuutta käyttää koko Internet-verkkoa?  Minä en, eikä minulla ole varaa maksaa väärän ammattiliiton jäsenmaksua tai ostaa puolikasta turvaa Loimaan kassasta. Liittymällä oikeaan liittoon, pääset jopa valitsemaan itseäsi mielllyttävää luottamusmiestä

LISÄYS: Kuvitellaanpa, että työpaikalla on sovittu paikallisella työehtosopimuksen liitteellä  lyhyemmästä työajasta kesäkuukausina. Työnantaja haluaa ostaa tuon edun pois, mutta työntekijät eivät halua myydä. Ammattiliittoihin, jotka ovat virallisia sopimuskumppaneita, kuuluu vain kolmasosa työpaikan henkilöstöstä. Luottamusmies on saanut valtuutuksen edustaa työntekijöitä paikallista sopimusta tehtäessä, eikä hänen tarvitse pyytää valtuuutusta erikseen edes ammattiliittonsa jäseniltä, saati liittoihin kuulumattomilta tai niiden liittojen jäseniltä, jotka eivät ole virallisia TES-sopimuskumppaneita. Luottamusmies päättääkin, enemmistön tahdon vastaisesti, myydä tuon kesätyöajan lyhennyksen työnantajalle. Tietenkin hän menettää luottamuksen, eikä varmasti tule valituksi enää uudelleen luottamusmieheksi, hänet saatetaan jopa erottaa, mutta vahinko on jo tapahtunut. Olisiko kannattanut kuulua oikeaan liittoon ja olla valitsemassa luottamusmiestä, joka ei sooloile? Sitä voisi sitten miettiä jokaisena kesäkuukauden viimeisenä työtuntina eläkeikään asti.  Minä olen kokenut tuollaisen työehtojen heikentymisen (vastikkeetta), kun luottamusmies myi edun, joka oli minulle tärkeä. En ollut osallistunut luottamusmiehen valintaan. En aio kokea sitä uudelleen.

Union Maid

Rakennuslautakunnassa oli lausunnolla Nuorten Avoimin foorumien aloite, joka koski seksististä mainostamista kaupungin ulkomainospaikoilla. Virkamies, byrokraatti, oli tietenkin valmistanut lausunnon, joka hukutti byrokratian alle sen tosiasian, että lautakunta on jokseenkin yhtä mieltä siitä, että nuorillemme pitää suoda kasvurauha, elämä ilman kaikkialta vyöryvää kaupallista seksiä.

Sanon “jokseenkin”, koska kokoomuslainen tietysti suojelee kaverinsa yritystoimintaa, kykyä kahmia voittoja, pienemmistä välittämättä. Näin ainakin tulkitsin kokoomuksen Juho Romakkaniemen puheenvuoron, jossa otettiin jo Voltairekin apuun kun seksististä mainontaa soviteltiin sananvapauden pirtaan. Romakkaniemen mielestä saman logiikan (siis minun) mukaan Vasemmistoliittokin pitäisi kieltää, koska se kuulemma “myrkyttää nuorten mielet”. Semmoista retoriikkaa tällä kertaa.

Kulosaaresta Soturinpolulta lähtee uuden pytingin tieltä hieno Irma ja Matti Aaltosen suunnittelema ja vuonna 1949 rakennettu huvila. Vain siksi, että tämän kaupungin suojelubyrokraatit eivät ole tehneet hommiaan ajoissa.

Näiden asioiden välillä oli yksi tontinsiivousjuttu ja toinen “saako luvatta rakentaa” tapaus, jossa oikeastaan rakentajalla oli rakennuslupa, mutta luvan saaneet piirustukset olivat ilmeisesti olleet enemmän tai vähemmän hukassa, koska valmistuvasta talosta on tulossa luvanvastainen.

Olin sitten eilen ensimmäistä kertaa Bodybalance-jumpassa. Onneksi merisiskot olivat purjehduskauden päättäjäisleirillä¹ vihkineet hieman minua näiden jooga- ja pilatesvääntöjen saloihin, muuten olisin ollut pihalla kuin lumiukko niistä liikkeistä. Laahasin silti vähän perässä. En minä ehdi tajuta, mitä pitäisi tehdä ellei selitetä suurinpiirtein kädestä (tai tässä tapauksessa jalasta)pitäen, mikä liikkeen tavoitteena on, ja näytetä mieluiten pariinkin kertaan kuinka se tehdään. Siksi yritykseni osallistua ryhmäliikuntaan ovatkin aina jääneet yhteen kertaan.  Enkä usko olevani ainoa oppija, jonka pitää ensin tietää miksi jotain tehdään, kuten tehdään (vrt. auton kytkimen käyttö). Tässä olisi kehittämisen paikka naisliikuntayrittäjälle!

Ei ollut kovin hyvä idea leipoa ennen jumppaa ihanan sokerisia ja rasvaisia korvapuusteja, rahkapiirakkaa ja perunarieskasia.  No, leipominen ei ehkä ollut se synti, vaan niiden syöminen. En ollutkaan leiponut korvapuusteja ainakaan kymmeneen vuoteen, saati rahkapiirakkaa, joten ehkä minuun iski jonkinlainen kalorinkadotuspaniikki.

Niin mukavaa jumppa kuitenkin oli, että aion mennä tänään sinne uudelleen. Sain kahden viikon ilmaisen kokeilujakson, yritän tehdä sinä aikana itsestäni riippuvaisen. Sisko kehotti tuolla kommenteissa hankkimaan hyvät salivarusteet, nyt olin vanhoissa trikoissa ja T-paidassa. Huomasin kyllä, että tekstiileillä on merkitystä: paita hiersi ikävästi ja pöksyt valahtivat vyötäröltä. Lupaan itselleni, että jos jumppaan 5 kertaa viikossa tämän kahden viikon aikana, saan palkinnoksi ihqut salivaatteet, mutta stringejä en ehkä hanki

1. Mistä mies kysyikin totaalisen yllättyneenä, luultuaan kai, että kallistelimme vain viinilaseja: “Mitä, ihanko te jumppasitte sillä saarireissulla!?” [↩]

Katselin lauantaiaamuna Navigare-ohjelmaa. Ohjelma on surkea, mutta tarjoaahan se viihdettä aina silloin tällöin.

Tämän aamuisen ohjelman hilpeimpiä hetkiä oli, kun joku mies esitteli Allt om sjön -messuilla itse keksimäänsä kölinsuojaa, jonka todisteltiin suojaavan venettä kivilleajoissa. Varmaan se toimiikin, mutta huvittaaa oli, kun tämä Uppfinnar-Jocke kertoi keksinnön lähteneen liikkeeelle siitä, kun “olin purjehtimassa veneessä, joka osui kiville”. En tiedä, miten kieliakateeminen tätä rakennetta nimittäisi, mutta minä olen nimennyt sen  xy-rakenteeksi. Sitä käytetään erityisesti virheistä, takaiskuista, tapaturmista, vahingoista ja muista ikävistä tapahtumista kertoessa. Sille on tunnusomaista, että – ellei muuta syyllistä, kuten vaimoa, ole osoitettavissa – se syyttää elotonta ja tahdotonta esinettä, elleivät asiat sitten vain tapahdu ilman kertojan tai muun subjektin aktiivista vaikutusta. Lasten suussa hyvinkin tuttu rakenne, mutta aikuista vain noin ≤50 % käyttää sitä. Jokainen vaimo tunnistaa tämän rakenteen, miettikääpä vain lähiaikojen esimerkkejä, ei minun niitä tässä tarvitse luetella

Esimerkkitapauksessa oikein olisi ollut kertoa: “keksin kölinsuojan kun ajoin veneeni kiville”. Semminkin kun ainakin minun silmissäni keksintö menetti koko uskottavuutensa: jos mies kiertelee totuutta kertoessaan keksinnön taustoista, mikä mahtaa olla totuus keksinnön tehosta?