Olen käynyt viikon aikana 4 tai 5 kertaa bodybalance-jumpassa. Se on jonkinlainen sekoitus taichitä (en jaksa kaivaa esiin oikeaa kirjoitusasua), joogaa ja pilatesta. Mukavaa. Olen oppinut, että sunnuntain ja maanantain tunneilla tulee hiki, perjantaina on englanninkielinen ohjaus, tunnille pitää mennä ajoissa. Kivaa jumpassa on, että tällainen vähäinenkin liikunta tuntuu: veri kiertää paremmin, niskasärky jää, sormet lämpenevät ja uni maittaa. Toimii selvästi paremmin kuin puikon nosto sohvan alta. Eivätkä liikkeet ole ylettömän vaikeita, vaikken pysykää pystyssä yhden jalan varassa kurkoittaessani toisen jalan varpailla takanurkkaan ja toisella kädellä kattoon, toisen ollessa tukijalan nilkassa.

Kun ostan varsinaisen kuntosalikortin, pyydän ohjaajaa tekemään minulle kevyen aamutreenin ohjelman. Haaveenani on 20 minuutin punnerrus ennen töihin menoa. Siitä saisi varmaan pirteyttä koko päiväksi.

Miksiköhän ne sanovat, että “hiljaista kuin huopatossutehtaalla”? Minä lupasin tehdä Pippuriin ohjeen villakrokseihin, mutta vaihdoin lankaa ja pieneen meni. Jaa- ehkä niistä saisi vaaleanpunaiset tossut 46 numeron jalkaan, kaksi sellaista on omassa perheessäkin. Lisäksi käyttämäni lanka nöyhtääntyi eikä ole yhtään niin hyvää kuin Huopanen. Harmitti. Äänekkäästi. Toivottavasti naapurit eivät häiriintyneet siitä, että kieputin pesukonetta kymmenen jälkeen illalla.

Päivällä kävin yllätyskyläilemässä Järvenpäässä. Päivitettiin kuulumisia, kahviteltiin ja syötiin. Oli ihanaa, hyvät ystävät vaan “pysyy ja paranoo”. Tytär oli niin saman näköinen kuin äitinsä samassa iässä, että ihan hätkähdin.

Luottamustiedon johdantokurssi on nyt käyty. Siellä sai perustietoa tehtävästä, ammattiliiton organisaatiosta ja pääsi verkostoitumisen alkuun. Kaiken kaikkiaan myönteinen kokemus, vaikka ohjelma olisi voinut olla tehokkaampikin. Edessä on vielä useita kursseja tällä uralla. Ajattelin mennä ammattiosaston kokoukseenkin, sen verran saivat puhallettua minuunkin intoa. Oli myös kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia työpaikoilta.

Illalla pidimme Naispurjehtijoiden kevättapaamisen suunnittelupalaverin. Siinä laitettiin vauhdilla ohjelma kuntoon ja jaettiin tehtävät. Paineet ovat kovat, sillä viimeksi olimme Utössä. Siellä ympäristö oli niin upea ja sääkin sattui olemaan mahtavan aurinkoinen, että tuskin kykenemme mantereella samaan, mutta yritystä on. Minäkin soittelin Kotkan puuvenekeskukseen päivällä, saadakseni sovittua ohjelmaa naisporukallemme. Toisaalta on aivan sama mihin tuon upean naislauman laittaa, meillä on aina hauskaa, tilaisuuden tekevät sen osallistujat. Tästä lisää myöhemmin NaPSin omilla sivuilla.

Kurssineuleena valmistuivat pinkit Huopakroksit, tulin nimittäin luvanneeksi Pippurin toimittajalle laatia niistä ohjeen lehden lukijoiden käyttöön. Väri ei minua miellytä, mutta kaupassa ei ollut paljonkaan valinnanvaraa. Nyt, aamutuimaan, ne pyörivät pesukoneessa huopumassa ja minä jännitän lopputulosta.

Kun minä aikoinaan vastavalmistuneena graafisena valokuvaajana menin Kirjapainoon töihin, luottamusmies käveli heti luokseni ja ojensi lapun, jolla pääsi ammattiliiton jäseneksi. Se oli Kirjatyöntekijäin liitto siihen aikaan, Suomen vanhin ammattiliitto. Ei tullut kysymykseenkään, että liittoon ei liityttäisi. Luottamusmies oli meille nuorille varsinkin hyvin tärkeä, sillä meitähän yrittivät simputtaa niin esimiehet kuin työtoveritkin. Reiska pani ne kaikki kuriin äkkiä.

Minut valittiin työpaikkani luottamusmieheksi äskettäin. Huomenna menen luottamusmieskurssille, kohta joudun ottamaan kantaa työehtosopimuksen paikalliseen liitesopimukseen, vai mikä ihme se sitten on nimeltään? En osaa vielä ay-kieltä. Meillä siinä sovitaan eräistä yksityiskohdista, kuten lounasseteli, kellokortin käyttö, kesätyöaika jne.

Työskentelen työpaikalla, jossa noudatetaan liittojen A,B ja C (jälkimmäisin on työnantajaliitto) neuvottelemaa työehtosopimusta ja vain näiden liittojen luottamusmiehet voivat sopia paikallisista sopimuksista työnantajan kanssa.  Jotkut työtoverini kuuluvat kuitenkin liittohin C–Ö, joilla ei ole mitään virallista neuvotteluasemaa missään asiassa tässä talossa. Eikä heidän liitoistaan välttämättä löydy tarvittaessakaan tietoa työehtosopimuksesta, jota me noudatamme.

Metalliliitto ei aja hoitajien asiaa, eikä paperimiestä juuri kirjastotädin palkka kiinnosta, paitsi hyvin paikallisesti, jos vaimo sattuu olemaan kirjastotäti. Siksi hoitsu ei kuulu Metalliin eikä kirjastotäti Paperiin. Siksi minä olen JHL:n jäsen. Yksilön kannalta pahin tilanne on silloin, jos tarvitsisi apua työsopimuskysymyksissä tai muussa ongelmassa, eikä sitä korkeasta jäsenmaksusta huolimatta saa omasta liitostaan.

Mutta ehkäpä jotkut matalapalkkaiset toimihenkilöt nukkuvat paremmin kun heidän yöpöydällään on OAJ:n tai vastaavan “hienon” tai “akateemisen” liiton hillityn sininen tai vihreä almanakka.  JHL:n kalenteri on puna-oranssi.

Maksaisitko sinä, tätä lukeva työtoverini, jota alkoi tyylini ehkä jo sapettaa, halvasta tai trendikkäämmästä laajakaistasta, joka ei toimisi kuin keskiviikkoöisin klo 3-4 välillä yöllä, jos silloinkaan, vaikka samaan taloon saisi supernopean laajakaistan kohtuuhintaan? Ottaisitko säästösyistä pelkän sähköpostin ilman mahdollisuutta käyttää koko Internet-verkkoa?  Minä en, eikä minulla ole varaa maksaa väärän ammattiliiton jäsenmaksua tai ostaa puolikasta turvaa Loimaan kassasta. Liittymällä oikeaan liittoon, pääset jopa valitsemaan itseäsi mielllyttävää luottamusmiestä

LISÄYS: Kuvitellaanpa, että työpaikalla on sovittu paikallisella työehtosopimuksen liitteellä  lyhyemmästä työajasta kesäkuukausina. Työnantaja haluaa ostaa tuon edun pois, mutta työntekijät eivät halua myydä. Ammattiliittoihin, jotka ovat virallisia sopimuskumppaneita, kuuluu vain kolmasosa työpaikan henkilöstöstä. Luottamusmies on saanut valtuutuksen edustaa työntekijöitä paikallista sopimusta tehtäessä, eikä hänen tarvitse pyytää valtuuutusta erikseen edes ammattiliittonsa jäseniltä, saati liittoihin kuulumattomilta tai niiden liittojen jäseniltä, jotka eivät ole virallisia TES-sopimuskumppaneita. Luottamusmies päättääkin, enemmistön tahdon vastaisesti, myydä tuon kesätyöajan lyhennyksen työnantajalle. Tietenkin hän menettää luottamuksen, eikä varmasti tule valituksi enää uudelleen luottamusmieheksi, hänet saatetaan jopa erottaa, mutta vahinko on jo tapahtunut. Olisiko kannattanut kuulua oikeaan liittoon ja olla valitsemassa luottamusmiestä, joka ei sooloile? Sitä voisi sitten miettiä jokaisena kesäkuukauden viimeisenä työtuntina eläkeikään asti.  Minä olen kokenut tuollaisen työehtojen heikentymisen (vastikkeetta), kun luottamusmies myi edun, joka oli minulle tärkeä. En ollut osallistunut luottamusmiehen valintaan. En aio kokea sitä uudelleen.

Union Maid

Rakennuslautakunnassa oli lausunnolla Nuorten Avoimin foorumien aloite, joka koski seksististä mainostamista kaupungin ulkomainospaikoilla. Virkamies, byrokraatti, oli tietenkin valmistanut lausunnon, joka hukutti byrokratian alle sen tosiasian, että lautakunta on jokseenkin yhtä mieltä siitä, että nuorillemme pitää suoda kasvurauha, elämä ilman kaikkialta vyöryvää kaupallista seksiä.

Sanon “jokseenkin”, koska kokoomuslainen tietysti suojelee kaverinsa yritystoimintaa, kykyä kahmia voittoja, pienemmistä välittämättä. Näin ainakin tulkitsin kokoomuksen Juho Romakkaniemen puheenvuoron, jossa otettiin jo Voltairekin apuun kun seksististä mainontaa soviteltiin sananvapauden pirtaan. Romakkaniemen mielestä saman logiikan (siis minun) mukaan Vasemmistoliittokin pitäisi kieltää, koska se kuulemma “myrkyttää nuorten mielet”. Semmoista retoriikkaa tällä kertaa.

Kulosaaresta Soturinpolulta lähtee uuden pytingin tieltä hieno Irma ja Matti Aaltosen suunnittelema ja vuonna 1949 rakennettu huvila. Vain siksi, että tämän kaupungin suojelubyrokraatit eivät ole tehneet hommiaan ajoissa.

Näiden asioiden välillä oli yksi tontinsiivousjuttu ja toinen “saako luvatta rakentaa” tapaus, jossa oikeastaan rakentajalla oli rakennuslupa, mutta luvan saaneet piirustukset olivat ilmeisesti olleet enemmän tai vähemmän hukassa, koska valmistuvasta talosta on tulossa luvanvastainen.

Olin sitten eilen ensimmäistä kertaa Bodybalance-jumpassa. Onneksi merisiskot olivat purjehduskauden päättäjäisleirillä¹ vihkineet hieman minua näiden jooga- ja pilatesvääntöjen saloihin, muuten olisin ollut pihalla kuin lumiukko niistä liikkeistä. Laahasin silti vähän perässä. En minä ehdi tajuta, mitä pitäisi tehdä ellei selitetä suurinpiirtein kädestä (tai tässä tapauksessa jalasta)pitäen, mikä liikkeen tavoitteena on, ja näytetä mieluiten pariinkin kertaan kuinka se tehdään. Siksi yritykseni osallistua ryhmäliikuntaan ovatkin aina jääneet yhteen kertaan.  Enkä usko olevani ainoa oppija, jonka pitää ensin tietää miksi jotain tehdään, kuten tehdään (vrt. auton kytkimen käyttö). Tässä olisi kehittämisen paikka naisliikuntayrittäjälle!

Ei ollut kovin hyvä idea leipoa ennen jumppaa ihanan sokerisia ja rasvaisia korvapuusteja, rahkapiirakkaa ja perunarieskasia.  No, leipominen ei ehkä ollut se synti, vaan niiden syöminen. En ollutkaan leiponut korvapuusteja ainakaan kymmeneen vuoteen, saati rahkapiirakkaa, joten ehkä minuun iski jonkinlainen kalorinkadotuspaniikki.

Niin mukavaa jumppa kuitenkin oli, että aion mennä tänään sinne uudelleen. Sain kahden viikon ilmaisen kokeilujakson, yritän tehdä sinä aikana itsestäni riippuvaisen. Sisko kehotti tuolla kommenteissa hankkimaan hyvät salivarusteet, nyt olin vanhoissa trikoissa ja T-paidassa. Huomasin kyllä, että tekstiileillä on merkitystä: paita hiersi ikävästi ja pöksyt valahtivat vyötäröltä. Lupaan itselleni, että jos jumppaan 5 kertaa viikossa tämän kahden viikon aikana, saan palkinnoksi ihqut salivaatteet, mutta stringejä en ehkä hanki

1. Mistä mies kysyikin totaalisen yllättyneenä, luultuaan kai, että kallistelimme vain viinilaseja: “Mitä, ihanko te jumppasitte sillä saarireissulla!?” [↩]

Katselin lauantaiaamuna Navigare-ohjelmaa. Ohjelma on surkea, mutta tarjoaahan se viihdettä aina silloin tällöin.

Tämän aamuisen ohjelman hilpeimpiä hetkiä oli, kun joku mies esitteli Allt om sjön -messuilla itse keksimäänsä kölinsuojaa, jonka todisteltiin suojaavan venettä kivilleajoissa. Varmaan se toimiikin, mutta huvittaaa oli, kun tämä Uppfinnar-Jocke kertoi keksinnön lähteneen liikkeeelle siitä, kun “olin purjehtimassa veneessä, joka osui kiville”. En tiedä, miten kieliakateeminen tätä rakennetta nimittäisi, mutta minä olen nimennyt sen  xy-rakenteeksi. Sitä käytetään erityisesti virheistä, takaiskuista, tapaturmista, vahingoista ja muista ikävistä tapahtumista kertoessa. Sille on tunnusomaista, että – ellei muuta syyllistä, kuten vaimoa, ole osoitettavissa – se syyttää elotonta ja tahdotonta esinettä, elleivät asiat sitten vain tapahdu ilman kertojan tai muun subjektin aktiivista vaikutusta. Lasten suussa hyvinkin tuttu rakenne, mutta aikuista vain noin ≤50 % käyttää sitä. Jokainen vaimo tunnistaa tämän rakenteen, miettikääpä vain lähiaikojen esimerkkejä, ei minun niitä tässä tarvitse luetella

Esimerkkitapauksessa oikein olisi ollut kertoa: “keksin kölinsuojan kun ajoin veneeni kiville”. Semminkin kun ainakin minun silmissäni keksintö menetti koko uskottavuutensa: jos mies kiertelee totuutta kertoessaan keksinnön taustoista, mikä mahtaa olla totuus keksinnön tehosta?

Niemiskän perhe kävi nauttimassa tillilihaa, joka onnistuikin hyvin. Perunoiden keitto sen sijaan vähän takkusi, koska sammutin ensin vahingossa levyn, eivätkä potut sitten kiehuneetkaan puoleen tuntiin. No, siitä selvittiin antipaston voimin. Niemiskä innostui rakentamaan joulusta asti tehdyn palapelin vaikeat paikat, joten saamme sen ehkä juhannukseksi tuosta pöydältä pois.

Ennen illallisen rakentamista kävin vastapäisellä kuntosalilla palveluneuvojan puheilla. Ystäväni oli jättänyt minulle ystäväkortin, jolla saa tutustua kaksi viikkoa kuntosaliin maksutta. Kyllähän se tuntuu tosi houkuttelevalta, koska kuntosalin tunneille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, käytössä ovat saunat, solarium (mitä minä sillä teen?!) ja sali on ennen kaikkea samalla kadulla jossa asun. Naapurikorttelin kuntosalille tunnit pitää varata ja se on avoinna myös miehille (ai kauheeta! ).

Mutta sitoutuminen vuoden jäsenyyteen 900 euron hinnalla, varsinkin kun olen siitä ajasta väkisinkin 2–3 kk Italiassa tai merellä, tuntuu aika kalliilta. Jäsenyyden voi näemmä ostaa kuukausittainkin ja maksuksi käyvät myös työnantajan tarjoamat virikesetelit. Niiden tuella hinta putoaakin noin 200 euroa vuodessa ellen ihan väärin muista. Okei, kokeilen. Pitäisihän tälle rapakunnolle jotain tehdä telakkakauden ulkopuolellakin. 14 vuotta vanhemman siskon hyvä kunto ja solakkuus kyllä on kadehdittavaa, eikä sitäkään ole hankittu sohvalla, vaan salilla.

Viime aikoina olemme puhuneet naapurin naisten kanssa paljon kirjastopalveluista. Meillä Suomessahan kirjastopalvelun lähtökohtana on ollut kansanvalistus ja esikuvana yhdysvaltalainen julkisten kirjastojen periaate. Vaikka laki ei määrää, kunnat pitävät kirjastopalvelut pystyssä ja olemme tottuneet hyviin lähikirjastoihin, joilla on muitakin tehtäviä kuin kirjojen lainaaminen. Monet meistä kirjastojen aktiivikäyttäjistä on totutettu jo lapsena näihin keitaisiin ja siksi tietysti haluaisimme omienkin lastemme (tai lastenlastemme) löytävän kirjaston riemut.

Mutta minulla on ongelma. Ystäväni asuvat Laajasalossa ja Länsi-Herttoniemessä, lähikirjastojen liepeillä. Minun lähin kirjastoni on Roihuvuoren kirjasto ja täytyypä sanoa, että olin melkoisen pettynyt sen kirjatarjontaan kun siellä ensimmäisen – ja toistaiseksi viimeisen – kerran kävin. Vaikka siellä onkin tuttu kirjastosetä. Minä yritän ajaa keskusteluissamme suurta, koko Herttoniemen, Roihuvuoren ja Laajasaloa palvelevaa kirjastoa, joka sijoitettaisiin Herttoniemen metroasemalle, mutta kukaan näistä naapureistani ei ole valmis sen hyväksi luopumaan omasta lähikirjastostaan.

Yritin ideoida automaattikirjastoja, joihin kirjat tilattaisiin netissä ja vietäisiin ja tuotaisiin samalla kun hoidetaan vieressä sijaistevan terveyskioskin labranäytteet labraan tai labrasta. Minusta nimittäin terveyskeskus voitaisiin jalkauttaa sinne kirjaston tiloihin, joihin tulisi myös lasten, nuorten ja vanhusten iltapäivätoimintaa sekä käsikirjasto. Niemiskä ja Juntunen eivät lämmenneet näille ajatuksille oikeastaan ollenkaan. Pajusen lahtauslista ei varsinaisesti ole luonut sellaista ilmapiiriä, jossa voisi ideoida uudistuksia.

Nyt olen miettinyt, että miksi niistä lähikirjastoista pitäisikään luopua, vihreät ja muut porvarit ovat ehkä alistuneet kokoomuksen “säästö”ideologiaan, joka lopulta tuottaa vain enemmän harmeja kaupungille, joten meidän herttoniemeläisten pitäisi vaatia suurta ja kaunista aluekirjastoa kaikkien näiden lähikirjastojen lisäksi eikä käydä kauppaa kirjastoillamme. Työntäkää siis se budjettisopunne sinne, missä päivä ei paista ja antakaa meille Herttoniemen itäosissakin asuville kirjasto!

Sitä odotellessa kokkaan Niemiskän tupusulakin toiveesta tillilihaa ja varaudun viettämään pyryisen viikonlopun sisätiloissa, turhia kauppareissuja vältellen. Otin aiemmin pakkasesta somerolaista luomulammasta sulamaan ja aamulla nakkasin sen  veteen kiehumaan. Kun olin kuorinut vaahdot liemen päältä, heitin joukkoon tillinvarsia, laakerinlehden, maustepippuria ja sitruunan keltaista kuorta. Tuoksu oli ihana!

Kun tulen töistä kotiin on kypsä liha jäähtynyt liemessään: paloittelen sen ja siivoan siitä erittäin huolellisesti luut, jänteet ja muut “retkut” pois. Valtaosa miehistähän on vierotettu tästä jumalaisesta herkusta jättämällä kastikkeeseen ei-toivottavia osia ja suurustamalla kastike kiisseliksi. Miehet ja lapset haluavat ruoan olevan selkeää myös rakenteeltaan. Siivilöin liemen ja teen siitä kastikkeen lisäämällä liemeen tillisilppua (ja mahdollisesti vähän persiljaa), etikkaa ja suurustamalla kastikkeen vehnäjauhoilla. Kastike kaadetaan lihapalojen päälle vadille ja koristellaan sitruunaviipaleilla. Lisäksi tarjotaan hyviä perunoita.

Mies oli jättänyt meidät ilmoittamatta Elsassin viinien maisteluihin, joten pettyneet ystävämme päättivät tulla meille maistijaisten kanssa. Pöytäpurjehdukseksihan se meni, vaikka oli ihan arki-ilta. Tämän suurenmoisen, lämpimän vaan ei kuivan, purjehduksen aikana selvisi, että Juntunen todellakin tietää olleensa Nauvon pohjoispuolella ja vaikka hänen ihastuttava puolisonsa väittäisi mitä, hän muistaa oikein myös sen retkisaaren nimen ja paikan, johon aiomme suunnata jäitä pitkin piknikille pakkasten hieman hellittäessä. Evääksi olemme päättäneet valmistaa makkaraa.

Muistelun ja merkitsemisen ohella suunnittelimme jo ensi kesän purjehduksia. Meillä kun on toiveena saada italianystävämme heinäkuussa Suomeen  purjehtimaan.  Alustavasti tämä suunnitelma onkin Genovassa nyt hyväksytty, kertoi  Gianni puhelimessa lauantaina.  Tarkoitus olisi saada pari myös ystäväpaattia mukaan, sillä nämä italialaisethan ahdistuvat äkkiä, jos ihan yksin ollaan liikkeellä. Siellä päin kun on tapana kasaantua paikkoihin, joissa on miljoona muutakin ihmistä. No jaa, Gianni on kyllä ihan ilmiselvä hämäläinen, huumoria myöten.

Miehen piirustuskisat ja niihin liittyvä karonkka ovat nyt ohi. Mieskin kotiutui siis ihmisten aikoihin ja ehti pöytään kanssamme. Hänellä oli edellisten iltojen paineista huolimatta vielä purjehduskuntoa, joten jätin hänet hyvästelemään vieraat, jotka ainakin siinä vaiheessa vielä aikoivat seuraavalle bussille, minun kömpiessäni jotakuinkin ihmisten ajoissa  Höyhensaarille. Eivät kuulemma sitten ehtineet siihen bussiin. Oli kai purjehdukset kesken.

Täällä siis odotellaan jo purjehduskautta. Me nautimme nyt harvinaisista viikonlopuista, jolloin ohjelmassa ei ole mitään. Ei siis mitään. Maalis-huhtikuussa on aloitettava venehommat.

Pyytelin puuseppää nimeltä Päivi väsäämään minulle jalopuisen iPhone-kotelon. Hän lähetti minulle tämän videon. Kiitos, tämäkin lohduttaa tässä blogikriisissä.